ET-lehti on lisännyt 264 reseptiä.
Linkitetty 14 keittokirjaan.
OHJE Anu Brask KUVA Ninna Lindström

Paistetulla sipulilla maustetut pehmeät sämpylät kruunataan valkosipulivoilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 kpl
Valmistusaika
1 t 15 min
Vaikeustaso
Helppo

Sipulisämpylät

Ainekset

2
punasipulia
2
rkl
tuoretta timjamia hienonnettuna tai ½ tl kuivattua
2
rkl
oliiviöljyä
1
tl
sokeria
½
tl
suolaa
5
dl
kädenlämpöistä vettä
25
g
hiivaa
1
tl
suolaa
1
rkl
öljyä
2
dl
grahamjauhoja
7–8
dl
puolikarkeita vehnäjauhoja
LISÄKSI
2
valkosipulinkynttä
50
g
voita tai margariinia
2
tl
kuivattua persiljaa tai oreganoa

Työvaiheet

  1. Hienonna sipuli. Kuumenna öljy pannulla ja paista sipulia miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia. Lisää sokeri paistamisen puolessa välissä. Mausta lopuksi timjamilla ja suolalla.

  2. Mittaa kädenlämpöinen vesi isoon kulhoon. Liota hiiva veteen.

  3. Sekoita joukkoon suola ja öljy. Aloita jauhojen alustaminen taikinaan ensin sekoittamalla jauhoja veteen vispilällä 1–2 desilitraa kerrallaan. Lisää uusi jauhosatsi, kun edellinen on sekoittunut tasaisesti.

  4. Sekoita joukkoon paistetut sipulit. Jatka taikinan alustamista käsin tai koneella ja lisää jauhoja edelleen vähän kerrallaan. Jatka, kunnes taikina on kimmoisan pehmeä ja irtoaa hieman kulhon reunoista. Tee sitko-testi: Venytä vaivattua pientä taikinapalaa varovasti sormillasi. Taikina on valmis, kun valo siintää ohueksi kalvoksi venytetyn taikinan läpi.

  5. Peitä taikina liinalla ja nostata huoneenlämmössä 30 minuuttia. Kuumenna uuni 225 asteeseen.

  6. Levitä reippaasti jauhoja leivonta-alustalle. Kumoa kohonnut taikina alustalle ja vaivaa taikinaa hetki käsin: työnnä kämmensyrjällä taikinaa alustaa vasten ja poispäin itsestäsi, nosta taikinan reuna takaisin taikinapallon päälle ja toista.

  7. Jaa taikina 12 osaan. Muotoile taikina pitkäksi kapeaksi pötköksi. Tee taikinapötkön keskelle solmu ja käännä taikinan päät solmun ympärille. Laita sämpylät leivinpaperin päälle pellille. Nostata kaksinkertaisiksi, noin 20 minuuttia.

  8. Hienonna valkosipulinkynnet. Sulata voi ja sekoita siihen valkosipuli ja yrtit. Sivele seos sämpylöille.

  9. Paista uunissa noin 15 minuuttia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3296 reseptiä.
Linkitetty 27 keittokirjaan.
OHJE Anna Perho ja Raisa Laine KUVA Ninna Lindström

Korealaiset hotteok-piiraat ovat yksi toimittaja Anna Perhon bravuureista! Kokeile ohjetta kerran, ja pian on paistettava jo toinen satsi. Tarjoa piiraat lämpiminä tulisen kastikkeen kanssa.   

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 kpl
Valmistusaika
1 t 45 min
Vaikeustaso
Helppo

Hotteok-piiraat

Ainekset

dl
kädenlämpöistä vettä
2
rkl
juoksevaa hunajaa
1
ps (11 g)
kuivahiivaa
1
tl
suolaa
1
rkl
rypsiöljyä
5
dl
vehnäjauhoja
TÄYTE
85
g
riisinuudeleita
2
porkkanaa
1
sipuli
1
valkosipulinkynsi
1
tl
seesamiöljyä
2
rkl
soijakastiketta
2
tl
sokeria
¼
tl
mustapippuria
1
ruukku ruohosipulia
TULINEN KASTIKE
1
valkosipulinkynsi
1–2
tuoretta chiliä
4
rkl
kalakastiketta
2
rkl
soijakastiketta
2
rkl
limettimehua
2
rkl
vettä
1
rkl
seesamiöljyä
2
tl
hunajaa
LISÄKSI
n. ½
dl
rypsiöljyä paistamiseen

Työvaiheet

  1. Sekoita vesi, hunaja, hiiva, suola, öljy ja jauhot taikinaksi. Kohota liinan alla kaksinkertaiseksi, noin 40 minuuttia.

  2. Kypsennä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta.

  3. Kuori ja leikkaa porkkanat ja sipuli pieniksi kuutioiksi. Hienonna valkosipuli. Paista kasviksia seesamiöljyssä noin 5 minuuttia. Lisää soijakastike, sokeri ja pippuri, sekoita. Ota pannu liedeltä. Hienonna ruohosipuli joukkoon. Pätki nuudelit saksilla muutamaan osaan ja lisää täytteeseen.

  4. Tee kastike. Kuori ja halkaise valkosipulinkynsi. Hienonna chili. Yhdistä kastikkeen ainekset pienessä kulhossa.

  5. Vaivaa taikinasta kuplat pois ja jaa taikina 12 osaan. Kauli palat jauhoja apuna käyttäen lettusiksi (Ø 8–10 cm). Jaa täyte lettujen keskelle ja sulje taikinapalloa muistuttaviksi nyyteiksi.

  6. Kuumenna öljy pannulla. Paista 3–4 piirasta kerrallaan pannun koosta riippuen. Paina palloja varovasti paistinlastalla litteämmäksi kypsennyksen aikana. Paista piiraita noin 2 minuuttia molemmin puolin.

  7. Tarjoa kuumat piiraat tulisen kastikkeen kanssa.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1009 reseptiä.
Linkitetty 2 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Ninna Lindström
Kukapa ei pitäisi pinkistä rahkasta? Tee kerralla tupla-annos jälkkäriksi ja välipalalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6
Valmistusaika
15 min
Vaikeustaso
Helppo

Mustaherukkarahka

Ainekset

2
dl
mustaherukoita
2
dl
vispikermaa
1
prk (250 g)
rahkaa
¾
dl
sokeria
2
tl
vaniljasokeria
Päälle
1
dl
mustaherukoita
vadelmia
boysenmarjoja

Työvaiheet

  1. Soseuta 2 dl mustaherukoita. Vaahdota kerma. Lisää joukkoon rahka, mustaherukkasose ja sokerit. Sekoita tasaiseksi.
  2. Koristele annokset tai kulhollinen marjoilla.

Vinkki! Rahkan voi tehdä kaikista marjoista.

Hyvä terveys on lisännyt 255 reseptiä.
Linkitetty 17 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Panu Pälviä

Puolukat tuovat puuroon kirpeyttä ja karamellipähkinät kinuskista makeutta. Jogurtista saat hyvän proteiinilisän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Luksuskaurapuuro

Ainekset

1
l
makeuttamatonta mantelijuomaa
4
dl
höyryttämättömiä kaurahiutaleita
¾
tl
suolaa
KARAMELLIPÄHKINÄT
1
dl
manteleita tai pähkinöitä, esim. saksanpähkinää
2
tl
öljyä
1
rkl
hunajaa
1
rkl
fariinisokeria
LISÄKSI
1
dl
puolukoita
2
dl
maustamatonta jogurttia

Työvaiheet

  1. Mittaa mantelijuoma ja kaurahiutaleet kattilaan. Kiehauta sekoitellen. Lisää suola. Keitä miedolla lämmöllä kannen alla välillä sekoitellen 20 minuuttia. Valmista tällä välin karamellipähkinät.

  2. Rouhi pähkinöitä hieman. Säädä liesi kohtuulliselle lämmölle ja paista pähkinöitä pannulla öljytilkassa sekoitellen pari minuuttia, kunnes ne hieman ruskistuvat. Varo, pähkinät palavat helposti. Sekoita joukkoon vaahterasiirappi tai hunaja ja fariinisokeri. Paista vielä noin minuutti. Kaada pähkinät kulhoon, niin ne eivät ruskistu enempää.

  3. Annostele haudutettua puuroa lautasille. Lusikoi päälle jogurttia ja puolukoita. Nosta päälle karamellipähkinöitä ja niiden kinuskista paistolientä.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1009 reseptiä.
Linkitetty 19 keittokirjaan.
Ohje Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen
Voit nauttia juustopiiraan sellaisenaan tai pukea sen parhaimpiinsa.
Voit nauttia juustopiiraan sellaisenaan tai pukea sen parhaimpiinsa.
Kolmen juuston piirakka on iltapalaklassikko ja kyläilijöiden ikisuosikki. Kauneimmillaan piiras muistuttaa metsämaisemaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8 palaa
Valmistusaika
1 tunti
Vaikeustaso
Kohtalainen

Kolmen juuston piirakka

Ainekset

125
g
voita
3
dl
vehnäjauhoja
1
dl
parmesaaniraastetta
rkl
kylmää vettä
Täyte
dl
ruokakermaa
4
munaa
150
g
voimakasta juustoraastetta, esim. emmental, gruyère tai västerbotten
½
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria myllystä
1
pallo (125 g)
mozzarellaa
Koristeluun
herkkutatteja, papuja, varsiparsakaalia, herneitä, villisuolaheinää, salvian lehtiä

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 225 asteeseen.
  2. Kuutioi voi. Nypi joukkoon jauhot. Lisää parmesaaniraaste ja kylmä vesi. Sekoita taikina nopeasti ja pyöräytä palloksi.
  3. Painele taikina piirakkavuoan (ø 26 cm) pohjalle ja reunoille. Pistele pohjaa haarukalla. Esipaista uunissa 10 minuuttia.
  4. Sekoita kerma ja munat. Lisää joukkoon juustoraaste, suola ja pippuri. Kaada seos piiraspohjalle.
  5. Revi pinnalle mozzarellaa. Paista piirakkaa vielä noin 25 minuuttia.
  6. Tarjoile piiras sellaisenaan tai koristele maisemapiirakaksi.
  7. Paista sieniviipaleet kullanruskeiksi. Keitä varsiparsakaalia ja papuja muutama minuutti. Käytä herneet ja yrtit tuoreina.