Kodin Kuvalehti on lisännyt 1009 reseptiä.
Linkitetty 7 keittokirjaan.
OHJE Christina Aaltio KUVA Ninna Lindström
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
16 palaa
Valmistusaika
30 min + 2 t
Vaikeustaso
Helppo

Yrttifocaccia

Ainekset

n. 7
dl
vehnäjauhoja
1
ps (11 g)
kuivahiivaa
2
tl
suolaa
½
dl
oliiviöljyä
dl
kylmää vettä
Lisäksi
timjaminoksia
rosmariininoksia
oliiviöljyä
sormisuolaa
(säilöttyjä latva-artisokkia)

Työvaiheet

  1. Sekoita jauhot, hiiva, suola ja öljy yleiskoneen kulhossa. Lisää vesi vähitellen joukkoon. Vaivaa taikinaa 20 minuuttia, kunnes taikinasta tulee venyvää. Anna taikinan levätä kulhossa puoli tuntia.
  2. Voitele uunivuoka (n. 20 x 30 cm) oliiviöljyllä. Kaada taikina vuokaan ja painele se tasaiseksi. Nostata leipää liinan alla reilun tunnin ajan.
  3. Kuumenna uuni 225 asteeseen.
  4. Nypi timjamista ja rosmariinista lehtiä ja painele ne leivän pintaan. Laita päälle öljyä ja maun mukaan sormisuolaa. Painele pintaan halutessasi säilöttyjä ja lohkottuja latva-artisokkia.
  5. Paista leipää noin 20 minuuttia.
  6. Kumoa focaccia heti paistamisen jälkeen ritilälle jäähtymään.

Vinkki! Focacciaa voi muokata helposti vaihtamalla timjamin ja rosmariinin salviaan, basilikaan tai persiljaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3296 reseptiä.
Linkitetty 27 keittokirjaan.
OHJE Anna Perho ja Raisa Laine KUVA Ninna Lindström

Korealaiset hotteok-piiraat ovat yksi toimittaja Anna Perhon bravuureista! Kokeile ohjetta kerran, ja pian on paistettava jo toinen satsi. Tarjoa piiraat lämpiminä tulisen kastikkeen kanssa.   

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
12 kpl
Valmistusaika
1 t 45 min
Vaikeustaso
Helppo

Hotteok-piiraat

Ainekset

dl
kädenlämpöistä vettä
2
rkl
juoksevaa hunajaa
1
ps (11 g)
kuivahiivaa
1
tl
suolaa
1
rkl
rypsiöljyä
5
dl
vehnäjauhoja
TÄYTE
85
g
riisinuudeleita
2
porkkanaa
1
sipuli
1
valkosipulinkynsi
1
tl
seesamiöljyä
2
rkl
soijakastiketta
2
tl
sokeria
¼
tl
mustapippuria
1
ruukku ruohosipulia
TULINEN KASTIKE
1
valkosipulinkynsi
1–2
tuoretta chiliä
4
rkl
kalakastiketta
2
rkl
soijakastiketta
2
rkl
limettimehua
2
rkl
vettä
1
rkl
seesamiöljyä
2
tl
hunajaa
LISÄKSI
n. ½
dl
rypsiöljyä paistamiseen

Työvaiheet

  1. Sekoita vesi, hunaja, hiiva, suola, öljy ja jauhot taikinaksi. Kohota liinan alla kaksinkertaiseksi, noin 40 minuuttia.

  2. Kypsennä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta.

  3. Kuori ja leikkaa porkkanat ja sipuli pieniksi kuutioiksi. Hienonna valkosipuli. Paista kasviksia seesamiöljyssä noin 5 minuuttia. Lisää soijakastike, sokeri ja pippuri, sekoita. Ota pannu liedeltä. Hienonna ruohosipuli joukkoon. Pätki nuudelit saksilla muutamaan osaan ja lisää täytteeseen.

  4. Tee kastike. Kuori ja halkaise valkosipulinkynsi. Hienonna chili. Yhdistä kastikkeen ainekset pienessä kulhossa.

  5. Vaivaa taikinasta kuplat pois ja jaa taikina 12 osaan. Kauli palat jauhoja apuna käyttäen lettusiksi (Ø 8–10 cm). Jaa täyte lettujen keskelle ja sulje taikinapalloa muistuttaviksi nyyteiksi.

  6. Kuumenna öljy pannulla. Paista 3–4 piirasta kerrallaan pannun koosta riippuen. Paina palloja varovasti paistinlastalla litteämmäksi kypsennyksen aikana. Paista piiraita noin 2 minuuttia molemmin puolin.

  7. Tarjoa kuumat piiraat tulisen kastikkeen kanssa.

Kodin Kuvalehti on lisännyt 1009 reseptiä.
Linkitetty 19 keittokirjaan.
Ohje Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen
Voit nauttia juustopiiraan sellaisenaan tai pukea sen parhaimpiinsa.
Voit nauttia juustopiiraan sellaisenaan tai pukea sen parhaimpiinsa.
Kolmen juuston piirakka on iltapalaklassikko ja kyläilijöiden ikisuosikki. Kauneimmillaan piiras muistuttaa metsämaisemaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8 palaa
Valmistusaika
1 tunti
Vaikeustaso
Kohtalainen

Kolmen juuston piirakka

Ainekset

125
g
voita
3
dl
vehnäjauhoja
1
dl
parmesaaniraastetta
rkl
kylmää vettä
Täyte
dl
ruokakermaa
4
munaa
150
g
voimakasta juustoraastetta, esim. emmental, gruyère tai västerbotten
½
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria myllystä
1
pallo (125 g)
mozzarellaa
Koristeluun
herkkutatteja, papuja, varsiparsakaalia, herneitä, villisuolaheinää, salvian lehtiä

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 225 asteeseen.
  2. Kuutioi voi. Nypi joukkoon jauhot. Lisää parmesaaniraaste ja kylmä vesi. Sekoita taikina nopeasti ja pyöräytä palloksi.
  3. Painele taikina piirakkavuoan (ø 26 cm) pohjalle ja reunoille. Pistele pohjaa haarukalla. Esipaista uunissa 10 minuuttia.
  4. Sekoita kerma ja munat. Lisää joukkoon juustoraaste, suola ja pippuri. Kaada seos piiraspohjalle.
  5. Revi pinnalle mozzarellaa. Paista piirakkaa vielä noin 25 minuuttia.
  6. Tarjoile piiras sellaisenaan tai koristele maisemapiirakaksi.
  7. Paista sieniviipaleet kullanruskeiksi. Keitä varsiparsakaalia ja papuja muutama minuutti. Käytä herneet ja yrtit tuoreina.
Hyvä terveys on lisännyt 255 reseptiä.
Linkitetty 18 keittokirjaan.
OHJE Suvi Rüster KUVA Tuomas Kolehmainen

Suklaakakku saa täytteeksi mustaherukoita, rahkaa ja kinuskikastiketta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
15
Valmistusaika
60 min
Vaikeustaso
Helppo

Mustaherukka-suklaakakku

Ainekset

2
kananmunaa
1
dl
öljyä tai sulatettua margariinia
1
dl
laktoositonta maitoa
4
dl
gluteenitonta jauhoseosta, Sunnuntai
3
dl
sokeria
2
dl
tummaa kaakaojauhetta
2
tl
leivinjauhetta
½
tl
suolaa
dl
kuumaa kahvia
TÄYTE
dl
jäisiä mustaherukoita
3
rkl
sokeria
1
prk (250 g)
laktoositonta maitorahkaa
4
rkl
laktoositonta kinuskikastiketta
KORISTEEKSI
½
dl
sokeria
1–2
rkl
tummaa kaakaojauhetta
3–4
rkl
kuivattuja mustaherukoita

Työvaiheet

  1. Sekoita kulhossa kananmunat, öljy ja maito. Sekoita kuivat aineet keskenään toisessa kulhossa. Lisää kuivien aineiden joukkoon kananmuna-öljyseos ja vatkaa sähkövatkaimella tasaiseksi (taikina on tässä vaiheessa paksua). Lisää joukkoon kuuma kahvi ja vatkaa taikinaa 2 minuuttia.

  2. Vuoraa leivinpaperilla kakkuvuoka (∅ 22 cm). Kaada taikina vuokaan. Paista 175-asteisessa uunissa 35 minuuttia. Tarkista kypsyys cocktailtikulla. Jos tikkuun ei tartu taikinaa, on se kypsä.

  3. Kumoa kakku leikkuulaudalle ja irrota leivinpaperi kakun ympäriltä. Leikkaa kakku kahteen osaan. Nosta pohja kakkuvadille.

  4. Murskaa kohmeiset mustaherukat ja sokeri keskenään ja levitä kakkupohjalle. Sekoita maitorahka ja kinuskikastike. Lusikoi mustaherukkaseoksen päälle. Nosta päälle kakkupohja.

  5. Sulata sokeria kuivalla kuumalla pannulla, kunnes se on sulanut ja alkaa ruskistua. Kaada sulaa sokeria leivinpaperin päälle pitkiksi nauhoiksi. Anna kovettua. Koristele kaakaojauheella, sokerinauhoilla ja kuivatuilla mustaherukoilla.

Glorian ruoka ja viini on lisännyt 3296 reseptiä.
Linkitetty 23 keittokirjaan.
OHJE Sanna Kekäläinen KUVA Reetta Pasanen

Tuttu omenainen keikauspiiras tarte tatin saa ihanan makunsa karamellisoiduista omenoista. Tässä versiossa makua tasapainottaa ripaus suolaa. Kanelilla maustettu, pehmeäksi vatkattu ranskankerma on tarte tatinille täydellistä seuraa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4–6 palaa
Valmistusaika
30 min + kypsennys 35 min
Vaikeustaso
Helppo

Suolakaramelli tarte tatin

Ainekset

1
pkt (400 g)
laskostettu, esikaulittu voitaikinalevy
n. 8
pientä kotimaista omenaa
2
dl
sokeria
50
g
voita
½
tl
sormisuolaa
(TARJOILUUN
kanelilla maustettua vatkattua ranskankermaa, pekaanipähkinöitä rouhittuna)

Työvaiheet

  1. Ota taikinalevy sulamaan noin puoli tuntia ennen leipomista. Kuori omenat, puolita ne ja poista siemenkodat.

  2. Laita sokeri valurautapannuun (Ø noin 22 cm). Sulata sokeri miedohkolla lämmöllä. Älä sekoita sulamisen aikana. Kun sokeri on sulanut, nosta lämpöä. Anna sokerin kuplia noin 5 minuuttia, kunnes se on tummahkon, kultaisen karamellin väristä. Tarkkaile paistumista, sillä liian tummaksi paahtunut sokeri maistuu kitkerältä. Liian vaalea karamelli jää taas valuvaksi paiston jälkeen.

  3. Ota pannu pois liedeltä. Kuutioi voi pieneksi ja lisää varovasti joukkoon. Mausta suolalla.

  4. Asettele omenat pannulle tiiviisti vieretysten leikkauspinta ylöspäin. Tee lopuista omenoista lohkoja ja täytä niillä kolot siten, että koko pannun pinta on omenoiden peitossa. Laita pannu takaisin liedelle ja kypsennä noin 5 minuuttia miedolla lämmöllä.

  5. Kauli taikina ohuemmaksi levyksi. Pistele siihen reikiä. Nosta taikina pannuun. Siisti reunat ja työnnä niitä hieman omenoiden alle.

  6. Paista piirakkaa 225-asteisessa uunissa noin 35 minuuttia, kunnes taikina on kypsää. Kumoa piiras varovasti. Tarjoa sellaisenaan tai kanelilla maustetun, vatkatun ranskankerman kanssa. Viimeistele halutessasi rouhimalla pinnalle pekaanipähkinöitä.