Siirry sisältöön

puhelu

Wikisanakirjasta
Wikipedia
Katso artikkeli Puhelu Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi

[muokkaa]

Substantiivi

[muokkaa]

puhelu (2)[1]

  1. kahden puhelimen välinen puheyhteys
  2. puhelemisen toteutus
    Monilta puhelu käy huonosti nenätysten, mutta kännykässä se onkin eri juttu.

Ääntäminen

[muokkaa]
  • IPA: /ˈpuhelu/
  • tavutus: pu‧he‧lu

Taivutus

[muokkaa]
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi puhelu puhelut
genetiivi puhelun puhelujen
puheluiden
puheluitten
partitiivi puhelua puheluita
puheluja
akkusatiivi puhelu;
puhelun
puhelut
sisäpaikallissijat
inessiivi puhelussa puheluissa
elatiivi puhelusta puheluista
illatiivi puheluun puheluihin
ulkopaikallissijat
adessiivi puhelulla puheluilla
ablatiivi puhelulta puheluilta
allatiivi puhelulle puheluille
muut sijamuodot
essiivi puheluna puheluina
translatiivi puheluksi puheluiksi
abessiivi puhelutta puheluitta
instruktiivi puheluin
komitatiivi puheluine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo puhelu-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia

[muokkaa]
  • verbi puhella + johdin -u

Käännökset

[muokkaa]

Liittyvät sanat

[muokkaa]
Yhdyssanat
[muokkaa]

aikapuhelu, henkilöpuhelu, hätäpuhelu, kaksinpuhelu, kaukopuhelu, kotimaanpuhelu, lähipuhelu, matkapuhelu, neuvottelupuhelu, paikallispuhelu, puheluaika, puhelujakso, puhelukortti, puheluluokka, puhelumaksu, puhelunlaskentasykäys, puhelunlaskija, puhelunvälittäjä, puhelunvälitys, puhelupaikka, puhelupalvelu, puheluputki, puhelusarja, radiopuhelu, satelliittipuhelu, ulkolinjapuhelu, ulkomaanpuhelu, vastapuhelu, verkkoryhmäpuelu, verkkoryhmäpuhelu, virkapuhelu, vuoropuhelu, välipuhelu, yksinpuhelu, yksityispuhelu

Aiheesta muualla

[muokkaa]
  • puhelu Kielitoimiston sanakirjassa
  • Artikkeli 909 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa

Viitteet

[muokkaa]
  1. Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 2