Crystal Palace FC

Crystal Palace
Koko nimi	Crystal Palace Football Club
Perustettu	1905
Kenttä	Selhurst Park, Lontoo
– kapasiteetti	26 309
Sarja	Valioliiga
Puheenjohtaja	Steve Parish
Päävalmentaja	Oliver Glasner
}} Kotipeliasu }} Vieraspeliasu }} Kolmas peliasu
Infobox OKNimi-testi OK

Crystal Palace Football Club on lontoolainen vuonna 1905 perustettu jalkapalloseura, joka pelaa kaudella 2021-2022 Englannin korkeimmalla sarjatasolla Valioliigassa.

Historia

Crystal Palace Football Club perustettiin vuonna 1905 seuran omistajayhtiö The Crystal Palace Companyn pääkonttorissa Kristallipalatsissa (engl. The Crystal Palace) Crystal Palacen kaupunginosassa Lontoossa. Yhtiöllä oli ollut samanniminen amatöörijoukkue jo vuodesta 1861. Uusi ammattilaisjoukkue pelasi Southern Leaguessa vuoteen 1920 saakka, jolloin se liittyi monien muiden etelän seurojen kanssa Jalkapalloliigan 3. divisioonaan.

Vuonna 1915 seura vaihtoi kotipaikkansa Herne Hillille Selhurstiin, ja myöhemmin nykyiselle kotistadionilleen Selhurst Parkille vuonna 1924. Ensimmäinen ottelu uudella stadionilla oli Sheffield Wednesdaytä vastaan 30. elokuuta.

Palace, joka noihin aikoihin tunnettiin nimellä "The Glaziers", pelaili alemmissa divisioonissa 1960-luvulle saakka. Tuolloin eräs seuran rakastetuimmista pelaajista oli nyt jo edesmennyt Johnny Byrne, ensimmäinen silloisesta neljännestä divisioonasta lähtenyt pelaaja maajoukkueessa. Vuonna 1969 seura nousi 1. divisioonaan.

"The Eagles", kuten seuran uusi lempinimi kuului, vajosi takaisin kolmosdivisioonaan 1970-luvun alussa. Malcolm Allisonin managerikaudella seurassa vallitsi uudistusmielisyyden ilmapiiri, ja tuolloin muun muassa perinteiset tunnusvärit vaihdettiin nykyisiin ja otettiin käyttöön maskotti. Joukkueen uudet värit kopioitiin FC Barcelonalta ja maskotti SL Benficalta.

Malcolm "Big Mal" Allisonin ensimmäisessä ottelussa debytoi myös nuori seuran juniorijoukkueesta nostettu skottipuolustaja Jim Cannon, joka teki 2–0-voittomaalin vastustajajoukkue Chelseaa vastaan. 16 vuotta kestäneen uransa aikana Cannon pelasi ainoastaan Palacessa – yhteensä 660 ottelua, joista 571 liigassa.

1970-luvun loppupuolella Crystal Palacen peräsimeen astui entinen Chelsea-tähti Terry Venables. Hän nosti seuran kahden kauden aikana 1. divisioonaan ennen siirtymistään Queens Park Rangersiin kauden 1981–1982 alussa. Hänet korvattiin väliaikaisesti apuvalmentaja Ernie Walleylla, joka ei kuitenkaan halunnut jatkaa työskentelyä joukkueeseen palanneen Malcolm Allisonin kanssa ja erosi. Joukkue ei kuitenkaan parantanut otteitaan Allisonin alaisuudessa, ja pian organisaatiossa seurasi suurempia muutoksia.

Ron Noadesin osakevaltaus 1981

Vuonna 1981 Ron Noades, entinen Wimbledonin puheenjohtaja, osti Crystal Palacen osake-enemmistön itselleen. Saman tien hän erotti Allisonin ja palkkasi hänen tilalleen Dario Gradin, joka oli nostanut Wimbledonin liigatasolle konferenssista ja saman tien nostanut 3. divisioonaan. Palace ei kuitenkaan Gradin alaisuudessa kyennyt ihmeisiin, ja hänet erotettiin.

Manageriksi palkattiin Steve Kember, mutta hänenkään kaudellaan otteet eivät parantuneet. Palace oli jo putoamisuhan alla, mutta voitto putoaja Wrexhamista säilytti hiuskarvan varassa olleen sarjapaikan. Päävalmennustehtävissä Kemberin korvasi kauden päätyttyä Alan Mullery, mutta hän ei ollut seuran verivihollisen Brightonin yhteyksiensä kanssa erityisen suosittu fanien keskuudessa. Kahtena peräkkäisenä kautena Palace oli todella lähellä putoamista, ja kauden 1983–1984 jälkeen Mullery siirtyi Terry Venablesin tilalle QPR:n manageriksi. Hänet korvattiin Dario Gradin Wimbledon-seuraajalla Dave Bassettilla, joka kuitenkin erosi yllättäen neljän vuorokauden kuluttua palatakseen takaisin Wimbledoniin.

Steve Coppellin aikakausi (1984–1993)

Crystal Palacen uudeksi manageriksi tuli 29-vuotias Steve Coppell, jonka pelaajaura Manchester Unitedissa oli katkennut polvivammaan. Yhteistyössä Noadesin kanssa hän uudisti Palacea, mikä huipentui vuonna 1989, kun joukkue nousi 1. divisioonaan.Fanit eivät kuitenkaan olleet Coppelliin täysin tyytyväisiä, koska skotlantilaisen Palace-ikoni Jim Cannonin lähtemisen joukkueesta katsottiin maksaneen vuonna 1988 karsintapaikan. Cannon lähti seurasta kesällä, 16 vuoden Eagles-uran jälkeen.

Ensimmäisellä kaudellaan korkeimmalla sarjatasolla 1989–1990 Palace sijoittui viidenneksitoista, mutta pääsi myös ensimmäistä kertaa historiansa aikana FA Cupin loppuotteluun. Finaalissa vastaan asettui Manchester United, jonka kanssa joukkue pelasi 3–3-tasapelin. Uusintakohtaamisessa ManU vei voiton 1–0.

Kaudella 1990–1991 Crystal Palace sijoittui 1. divisioonassa kolmanneksi. Lisäksi se voitti Full Members Cupin peitottuaan loppuottelussa Evertonin maalein 4–1. Kyseinen voitto onkin seuran historian ainoa cup-muotoisen kilpailun voitto. Kaudella 1992–1993 joukkueesta myytiin pelaajia urakalla, ja lisäksi useat avainpelaajat kärsivät loukkaantumisista. Seurauksena oli putoaminen maalierolla alemmalle sarjatasolle, entiseen 2. divisioonaan, uuteen 1. divisioonaan, eikä joukkue päässyt pelaamaan Valioliigaa sen kautta aikain ensimmäisellä kaudella.

Alan Smithin aikakausi (1993–1995)

Coppell erosi tehtävästään kauden päätteeksi Palacen pudottua. Hänen tilalleen astui apuvalmentajana toiminut Alan Smith, joka johdattikin seuran 1. divisioonan mestaruuteen ja Valioliigaan. Kaudella 1994–1995 joukkue pääsi välieriin molemmissa kansallisissa cupeissa, mutta putosi Valioliigasta jälleen kerran vain hiuksenhienosti – tällä kertaa tehtyjen maalien riittämättömyyden perusteella, kun Valioliigan paikkoja supistettiin kahteenkymmeneen.

Smith erotettiin muutaman päivän kuluttua kauden päättymisestä, ja Steve Coppell palasi valmennusvastuuseen. Erottamisen seurauksena joukkueesta myytiin myös lukuisia huippupelaajia kuten Chris Coleman, Eric Young, Richard Shaw, Gareth Southgate, Iain Dowie, John Salako ja Chris Armstrong. Palacen avauskokoonpano kauden 1995–1996 avausottelussa koostui hyvin pitkälle ennestään tuntemattomista kasvoista. Tuohon aikaan joukkueen vaakunan feenikslintua muistuttava eläin vaihtui enemmän kotkan näköiseen eläimeen.

Dave Bassettin aikakausi (1996–1997)

Steve Coppell siirti johtavampiin tehtäviin (ammattinimike Director of Football), ja joukkueen manageriksi palkattiin Dave Bassett. Bassett nosti joukkueen 16. sijalta lopputuloksissa kolmanneksi. Joukkue pääsi karsintojen pudotuspelien finaaliin, jossa kuitenkin hävisi Leicester Citylle maalein 2–1. Maaliskuussa 1997 Basset siirtyi Nottingham Forestin manageriksi. Crystal Palacen manageriksi palasi Coppell, ja jälleen kerran karsintojen pudotuspelien finaalissa pelannut joukkue voitti Sheffield Unitedin ja nousi Valioliigaan. Valioliigassa seura kesti jälleen vain yhden vuoden ennen putoamistaan 1. divisioonaan.

Mark Goldberg (1998–2000)

Maaliskuussa 1998 Ron Noades myi seuran osake-enemmistön tietokonepohatta Mark Goldbergille, jonka tavoitteena oli nostaa seura eurooppalaiselle huipputasolle viiden vuoden sisällä. Kausi 1998–1999 ei kuitenkaan sujunut odotusten mukaisesti. Goldberg veti rahallisen tukensa seuralta pois ja seura ajautui konkurssin partaalle. Venables erosi, ja managerin tehtäviin palasi jälleen kerran Coppell. Loppusijoitus sijoittui keskikastin tietämille, kuten myös kaudella 1999–2000, vaikka joukkueesta oli taloudellisen katastrofin keskellä jouduttu myymään lukuisia avainpelaajia.

Simon Jordan ja Alan Smithin paluu (2000–2001)

Heinäkuussa 2000 matkapuhelinpohatta Simon Jordan osti lähes konkurssikypsän seuran ja korvasi Coppellin vuosina 1993–1995 joukkuetta manageroineella Alan Smithillä. Vaikka talousasiat olivat nyt kunnossa ja joukkue saavutti Liigacupissa välieräpaikan, Smith erotettiin huhtikuussa 2001. Putoaminen 2. divisioonaan näytti vääjäämättömältä. Smithin korvasi väliaikaisesti toinen entinen Eagles-valmentaja Steve Kember, joka vastoin kaikkia ennakko-odotuksia ja vedonlyöntitoimistojen pahaenteisiä kertoimia pelasti joukkueen putoamiselta Huddersfield Townin kustannuksella.

Brucen, Francisin ja Kemberin aikakaudet (2001–2003)

Kaudeksi 2001–2002 valmennusvastuuseen astui Steve Bruce, joka jätti tehtävänsä Wiganissa vain seitsemän viikon jälkeen. Kausi sai hyvän alun, mutta neljän kuukauden kuluttua Bruce siirtyi Birmingham Cityyn, mikä vaikutti kielteisesti hänen suosioonsa Selhurst Parkilla. Palace-fanit antoivat hänelle liikanimen Juudas. Brucen korvasi Trevor Francis, hänen edeltäjänsä Birminghamissa. Francisin alaisuudessa Palace ei kyennyt kovinkaan erikoisiin suorituksiin, tuloksena loppusarjataulukon keskikastin sijoitus.

Seuraava kausi oli myös vaikea, ja Francis erosi maaliskuussa. Hänet korvasi jälleen kerran entinen Eagles-manageri Steve Kember. Kember johdatti Palacen voittoihin kauden 2003–2004 ensimmäisissä ottelusisa, mutta yllättäen tapahtui huikea lopahdus suoritustasossa, ja hänet erotettiin marraskuussa. Väliaikaisratkaisu Kit Symons valmensi kuukauden ajan ennen pohjoisirlantilaisen entisen Palace-pelaajan Iain Dowien kehiin astumista. Dowie oli ennen Palace-pestiään manageroinut Oldham Athleticia.

Iain Dowien aikakausi (2003–2006)

Iain Dowie nosti Palacen joulunajan karsiutumissijoilta pudotuspelijoukkueiden joukkoon huhtikuuhun mennessä. Kauden viimeisellä ottelukierroksella sunnuntaina 9. toukokuuta Palace olisi tarvinnut vain tasapelin Coventryä vastaan päästäkseen karsimaan Valioliigan paikasta, mutta joukkue hävisi ottelun maalein 2–1. Pudotuspelipaikka riippui enää täysin West Hamin–Wigan -ottelun lopputuloksesta. 90. peliminuutilla tullut, Wiganilta kaksi sarjapistettä vienyt West Hamin tasoitusmaali sinetöi Palacen kuudennen sijan.

Pudotuspelien välierien ensimmäisessä osaottelussa Selhurst Parkilla 14. toukokuuta Crystal Palace voitti Sunderlandin maalein 3–2. Toisen osaottelun ensimmäistä puoliaikaa Palace hallitsi, mutta ensimmäisen 45-minuuttisen lopulla Sunderland teki kaksi maalia. Toiselle puoliajalla Palace teki muutoksia. Vaihdosta kentälle otettu puolustaja Darren Powell teki viimeisellä minuutilla tasoitusmaalin, mikä tarkoitti 4–4-tasatilannetta yhteismaaleissa. Palacen onneksi karsintojen pudotuspeliotteluissa ei noudatettu europeleistä tuttua vierasmaalisääntöä, jonka turvin Sunderland olisi mennyt jatkoon, vaan ottelu meni jatkoajalle. Jatkoajalla ei maaleja nähty, joten ratkaisu meni rangaistuspotkukilpailuun. Rangaistuspotkukilpailussa etulyöntiasema vaihteli, ja päädyttiin äkkikuolemaratkaisuun. Sunderlandin maalivahti Mart Poom oli torjunut kaksi laukausta. Jeff Whitley olisi voinut maalilla varmistaa "Black Catsien" jatkopaikan, mutta epäonnistui täysin, ja kun lopulta Palacen Michael Hughes tälläsi pallon verkkoon, oli jatkoon menijä selvä.

Pudotuspelien finaalissa Cardiffin Millennium Stadiumilla 29. toukokuuta 2004 Palacea vastaan asettui West Ham United. Palace voitti kamppailun 1–0 kapteeni Neil Shipperleyn maalilla, ja eteni Valioliigaan.

Vaikka manageri Iain Dowie teki monia viisaita ratkaisuja ja monet Palacen pelaajat kuten Aki Riihilahti ja liigassa huikeat 21 maalia takonut Andy Johnson venyivät parhaimpaansa, ei joukkueen Valioliigariemua tälläkään kertaa kestänyt kuin yhden kauden ajan. Crystal Palace saavutti tuolloin kyseenalaisen kunnian olemalla ainoa joukkue, joka on pudonnut Valioliigasta ennätykselliset neljä kertaa.

Takaisin Valioliigaan (2013–)

Crystal Palace nousi jälleen takaisin Valioliigaan kaudeksi 2013–2014.

Seuran managerit

John "Jack" Robson 1905–1907 Edmund Goodman 1907–1925 Alec Maley 1925–1927 Fred Mavin 1927–1930 Jack Tresadern 1930–1935 Tom Bromilow 1935–1936 R. S Moyes 1936 Tom Bromilow 1937–1939 George Irwin 1939–1947 Jack Butler 1947–1949 Ronnie Rooke 1949–1950 Fred Dawes & Charlie Slade 1950–1951 Laurie Scott 1951–1954 Cyril Spiers 1954–1958 George Smith 1958–1960

Arthur Rowe 1960–1962 Dick Graham 1962–1966 Arthur Rowe 1966 Bert Head 1966–1973 Malcolm Allison 1973–1976 Terry Venables 1976–1980 Ernie Walley 1980 Malcolm Allison 1980–1981 Dario Gradi 1981 Steve Kember 1981–1982 Alan Mullery 1982–1984 Steve Coppell 1984–1993 Alan Smith 1993–1995 Dave Bassett 1996–1997 Steve Coppell 1995–1996

Dave Bassett 1996–1997 Steve Coppell 1997–1998 Attilio Lombardo 1998 Terry Venables 1998–1999 Steve Coppell 1999–2000 Alan Smith 2000–2001 Steve Kember 2001 Steve Bruce 2001 Trevor Francis 2001–2003 Steve Kember 2003 Kit Symons 2003 Iain Dowie 2003–2006 Peter Taylor 2006–2007 Neil Warnock 2007–2010 Paul Hart 2010

George Burley 2010–2011 Dougie Freedman 2011–2012 Ian Holloway 2012–2013 Tony Pulis 2013–2014 Alan Pardew 2014–2016 Sam Allardyce 2016–2017 Frank de Boer 2017 Roy Hodgson 2017–2021 Patrick Vieira 2021–2023 Roy Hodgson 2023–2024

Saavutukset

• 1. divisioona:
  • Voitto 1993–1994
  • Pudotuspelien voitto 1996–1997 ja 2003–2004
• 2. divisioona:
  • Voitto 1978–1979
  • 2. sija 1968–1969
  • Pudotuspelien voitto 1988–1989
• 3. divisioonan etelälohko:
  • Voitto 1920–1921
• 3. divisioona:
  • 2. sija 1936–1964
  • 3. nousija 1976–1977
• 4. divisioona:
  • 2. sija 1960–1961
• Full Members Cup:
  • Voitto 1991
• Valioliiga:
  • Korkein sijoitus: 3. sija 1990–1991

Seuran ennätyksiä

• Suurinumeroisin liigavoitto: Crystal Palace FC–Barrow AFC: 9–0, 10. lokakuuta 1959, 4. divisioona
• Suurinumeroisin cup-voitto: Crystal Palace FC–Southend United FC: 8–0, 25. syyskuuta 1989, Liigacupin 2. kierros
• Suurinumeroisin liigatappio: Crystal Palace FC–Liverpool FC: 0–9, 12. syyskuuta 1990, 1. divisioona
• Suurinumeroisin cup-tappio: Crystal Palace FC–Burnley FC: 0–9, 10. helmikuuta 1909, FA Cupin 2. kierroksen uusinta
• Eniten maaleja yhden kauden aikana: Peter Simpson, 46, 3. div. etelälohko 1930–1931
• Eniten maaleja: Peter Simpson, 153, 1930–1936
• Nuorin liigapelaaja: Phil Hoadley, 16 vuotta, 112 päivää Bolton Wanderersisa vastaan 27. huhtikuuta 1968
• Suurin vastaanotettu siirtosumma: 4,5 miljoonaa puntaa Chris Armstrongin siirrosta Tottenham Hotspuriin kesäkuussa 1995
• Suurin maksettu siirtosumma: 2,75 miljoonaa puntaa Valerien Ismaelista Strasbourgille tammikuussa 1998

Aiheesta muualla

• Virallinen sivu
• The Holmesdale Online - kannattajasivusto
• Crystal Palace resource site (Arkistoitu – Internet Archive)