Kyllikki Forssell

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kyllikki Forssell
Kyllikki Forssell Helsingin kirjamessuilla lokakuussa 2007 kirjoittamassa omistuskirjoitusta.
Kyllikki Forssell Helsingin kirjamessuilla lokakuussa 2007 kirjoittamassa omistuskirjoitusta.
Henkilötiedot
Syntynyt2. toukokuuta 1925
Helsinki
Kuollut7. lokakuuta 2019 (94 vuotta)
Helsinki
Kansalaisuus  Suomi
Ammatti näyttelijä
Puoliso Patrick Bruun (vih. 1945; ero 1950)
Erik Indrenius-Zalewski (vih. 1951; k. 1962)
Näyttelijä
Aktiivisena 1943–2011
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Kyllikki Kaarina Forssell (vuodesta 1945 Bruun, vuodesta 1951 Indrenius-Zalewski; 2. toukokuuta 1925 Helsinki – 7. lokakuuta 2019 Helsinki[1]) oli suomalainen näyttelijä.[2]

Forssell oli mukana kunnallispolitiikassa ja toimi presidentin valitsijamiehenä. Puoluekannaltaan hän oli kokoomuslainen.[3]

Stadin Slangi valitsi Forssellin vuoden 1998 Stadin Friiduksi Helsinki-päivänä 12. kesäkuuta 1998.[4]

Forssellin omaelämäkerta Suurella näyttämöllä ilmestyi vuonna 2007.

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyllikki Forssell aloitti näyttelijäopinnot lukioaikanaan. Hän opiskeli Suomen Filmiteollisuuden filmikoulussa jo 1943, samana vuonna kuin kirjoitti ylioppilaaksi. Lukion jälkeen Forssell aloitti Helsingin yliopistossa estetiikan opinnot, mutta pian akateeminen maailma jäi ja näyttelijän ammatti vei voiton. Lisäkoulutusta Forssell hankki Ruotsalaisen teatterin oppilaskoulussa. Hänellä oli vakituinen kiinnitys vuosina 1948–1992 Suomen Kansallisteatterissa, jossa hän näytteli monta suurta roolia. Forssell teki stipendiaattina lukuisia tutustumismatkoja Euroopan teattereihin.[5]

Televisiokerhon TV-kanavan koelähetyksissä Forssell oli yksi TV-kuuluttajista.[6]

Forssell myös ohjasi ja hänellä oli elokuvarooleja. Hän oli muun muassa yksi päähenkilöistä elokuvassa Nuoria ihmisiä (1943). Eino Leinon elämästä kertovassa Jaakko Pakkasvirran elokuvassa Runoilija ja muusa (1978) Forssell esitti Ida Aalbergia. Hänen viimeinen elokuvaroolinsa oli Kaisa Rastimon Säädyllisessä murhenäytelmässä (1998).

Päätyönsä Kyllikki Forssell teki teatterilavalla. Hän näytteli merkittäviä rooleja eri teattereissa, muun muassa Dario Fon Donnan Kansallisteatterissa ja August Strindbergin Kustaa III:n Svenska Teaternissa. Hänet tuli tunnetuksi myös Katariina Suuren roolista näytelmässä, jonka on kirjoittanut Laila Hirvisaari (Hietamies). Helsingin kaupunginteatterissa hän oli mukana Ronald Harwoodin kirjoittamassa näytelmässä Kvartetti, joka sai ensi-iltansa vuonna 2001. Viimeinen vierailu Kaupunginteatterissa oli teatteridiiva Sarah Bernhardtin rooli näytelmässä Aurinko ja minä.

Forssell kuoli 94-vuotiaana syöpään kotonaan Helsingissä.[7]

Tunnustukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Forssellille myönnettiin Pro Finlandia -mitali vuonna 1976 ja hän sai teatterineuvoksen arvonimen vuonna 1989. Vuonna 1991 Forssell sai Ida Aalberg -palkinnon[8] ja vuonna 2005 hänelle myönnettiin Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton kultainen kunniamerkki[9].

Perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kyllikki Forssell ja Erik Indrenius-Zalewski hääpäivänään vuonna 1951.

Forssell oli kahdesti naimisissa. Ensimmäisen avioliiton hän solmi tutkija ja professori Patrick Bruunin kanssa 1945, mutta liitto päättyi avioeroon 1950. Seuraavana vuonna hän solmi avioliiton vapaaherra Erik Indrenius-Zalewskin kanssa.[10] Miehensä kuoltua vuonna 1962 Forssell ei enää avioitunut.[11]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Koivuranta, Riitta: Teatterineuvos Kyllikki Forssell on kuollut Helsingin Sanomat. 7.10.2019. Viitattu 7.10.2019.
  2. ↑ Veistäjä, Verneri: Teatterin maailma 1965: Suomen teatterilaitos ja teatteriväki, s. 147. Helsinki: Tammi, 1965.
  3. ↑ Aromaa, Jonni: Kyllikki Forssell oli Suomen johtava teatteridiiva – suhde Esko Salmiseen teki hänestä aikansa kohujulkkiksen. Yle Uutiset 7.10.2019.
  4. ↑ Stadin Friidu ja Kundi. Stadin Slangi ry. Viitattu 13.6.2015.
  5. ↑ Kuka kukin on 2003, s. 134. Helsinki 2002. ISBN 951-1-18086-X
  6. ↑ Laitinen, Jaana: "Tosiasiat pöytään" – Suomen ensimmäinen tv-kuuluttaja ei ollut Teija eikä Lenita, vaan Outi Helsingistä Helsingin Sanomat. 6.3.2015. Viitattu 20.9.2017.
  7. ↑ Zilliacus, Jutta: Kyllikki Forssell visade charm och intelligens på scenen och i privatlivet. (Nekrolog.) Hufvudstadsbladet, 12.10.2019, s. 29.
  8. ↑ Palkitut Ida Aalberg -säätiö. Viitattu 16.4.2022.
  9. ↑ Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton myöntämät kultaiset kunniamerkit 2014–1947 (Arkistoitu versio) Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto 2014 (PDF). Viitattu 27.2.2016.
  10. ↑ Tuppurainen, Marjaleena: Kyllikki Forssell ja Jutta Zilliacus: ”Ystävyys sai sinetin pommisateessa.” Eeva. 2.12.2009. Arkistoitu 14.2.2012. Viitattu 31.7.2013.
  11. ↑ Lappalainen, Marja-Liisa: Teatteridiiva julkaisi avomieliset muistelmat Ilta-Sanomat. 24.10.2007. Arkistoitu 25.10.2007. Viitattu 10.1.2010.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Bélinki, Karmela: ”Kyllikki Forssell, näyttelijä yli kielirajojen”, Suomalaisia vaikuttajanaisia: Kohti vuotta 2000, s. 41–47. (Toimittaneet Ritva Sievänen-Allen ja Karmela Bélinki) Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22607-6
  • Forssell, Kyllikki – Kinnunen, Raila: Suurella näyttämöllä. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-32371-7
  • Mäkinen, Helka: ”Forssell, Kyllikki (1925–2019)”, Suomen kansallisbiografia, osa 3, s. 43–44. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-444-4 Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kyllikki_Forssell&oldid=22198451”