Hilma Rantanen
Hilma Maria Rantanen (o.s. Tähtinen, 30. maaliskuuta 1875 Hämeenlinnan maalaiskunta – 26. marraskuuta 1943) oli suomalainen näyttelijä ja teatterinjohtaja. Hän esiintyi myös kolmessa suomalaisessa mykkäelokuvassa vuosina 1913–1915.[1]
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hänen vanhempansa olivat kansakoulunopettaja Mikko Tähtinen ja Amanda Maria Sjöblom. Rantanen toimi näyttelijänä vuodesta 1894 lähtien aluksi Suomalaisessa teatterissa ja myöhemmin Kansallisteatterissa,[2] josta hän joutui eroamaan sopimusriitojen vuoksi vuonna 1901. Eron taustalla oli myös Rantasen tuohon aikaan paheksuttu avoliitto näyttelijä Kaarle Halmeen kanssa.[3] Hänen ensimmäinen miehensä liikemies Johan Fredrik Rantasen oli kuollut vuonna 1900, vain kahden avioliittovuoden jälkeen.[2] Kansallisteatterista eroamisensa jälkeen Rantanen siirtyi eri työväenyhdistysten näyttämöille, kunnes vuonna 1904 perusti yhdessä Halmeen kanssa Tampereen Teatterin, jossa esiintyi vuoden ajan.[3] Helsingin Työväenteatterin johtajana Rantanen toimi vuodet 1905–1907.[2] Hänen aikanaan se keskittyi yhteiskunnallisiin draamoihin, kuten Björnstjerne Björnsonin ja Gerhart Hauptmannin tuotantoon. Seuraavaksi Rantanen perusti Halmeen kanssa Kansan Näyttämön vuonna 1907. Tallinnan Estonia-teatterin ohjaajaksi Rantanen ryhtyi 1912, näytellen samalla viron kielellä.[4][3]
Kesällä 1916 Rantanen palasi Suomeen ja perusti oman teatterin, joka aloitti saman vuoden syyskuussa nimellä Uusi Teatteri. Sen ohjelmiston kokoamisessa Rantasta avusti Elvira Willman-Eloranta. Näyttelijöiksi hän palkkasi lähinnä eri kiertueteattereissa esiintyneitä näyttelijäitä, mutta päätähdeksi Rantanen onnistui värväämään Aarne Orjatsalon. Teatterin ensimmäisenä näytelmänä esitettiin Willman-Elorannan kirjoittamaa Rakkauden orjuutta, joka kuvasi muun muassa sukupuolten välistä epätasa-arvoa ja naisten alistettua asemaa aikansa suomalaisessa yhteiskunnassa. Keväällä 1917 näytelmää esittänyt seurue hajosi ja Rantanen siirtyi aikaisemmin perustamalleen Kansan Näyttämölle vuosiksi 1918–1925.[3]
Sisällissodan jälkeen Rantanen teki pesäeroa työväenliikkeeseen ja sosialidemokraattiseen puolueeseen. Hän muun muassa ilmoitti jatkossa omaksi puoluekannakseen kokoomuksen. Vuonna 1913 Rantanen oli avioitunut konttoripäällikkö Väinö Pylkkäsen kanssa. He adoptoivat sisällissodan aikana syntyneen punaorvon, jolle antoivat nimeksi Tauno Kullervo Pylkkänen. Hänestä tuli myöhemmin tunnettu oopperasäveltäjä ja Kansallisoopperan taiteellinen johtaja.[3]
Filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Nuori luotsi (1913)
- Verettömät (1913)
- Kesä (1915)
Suomennoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Eduard Wilde : Vihtahousu : kolminäytöksinen huvinäytelmä. Näytelmäkirjasto n:o 139. Kirja, Helsinki 1915, 2. painos 1922, 3. painos WSOY 1936
- O. Luts : Kaalinpää : 1-näytöksinen pila ; Kalevin kotiinpaluu : 1-näytöksinen kuvaus Eestin vapautumisen ajoilta. Gummeruksen näytelmiä n:o 44. Gummerus 1935
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Hilma Rantanen Elonet. Viitattu 6.6.2014.
- ↑ a b c Wikiaineisto : Kuka kukin oli 1961
- ↑ a b c d e Seppälä, Mikko-Olavi: "Rakkauden orjuus" (Arkistoitu – Internet Archive) Hiidenkivi 6/2012. Viitattu 6.6.2014.
- ↑ Hilma Rantanen-Pylkkänen Estofilia. 2018. Tallinna: Suomen suurlähetystö. Viitattu 4.5.2018. (viroksi) (suomeksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hilma Rantanen 25 vuotta taiteilijana. Kirjoittanut U. T. Halminen, Suomen Kuvalehti, 20.03.1920, nro 12, s. 12, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- 30 + 30 = 30 (Hilma Rantasen 60-vuotissyntymäpäivähaastattelu), Suomen Kuvalehti, 30.03.1935, nro 13, s. 23, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
| ||||||||||||||
