Pugetinsalmi
| Pugetinsalmi | |
|---|---|
| Puget Sound | |
 Pugetinsalmi vuoden 2018 satelliittikuvassa |
|
| Koordinaatit | |
| Sijainti | Washington |
| Valtio | Yhdysvallat |
| Merialue | Salishinmeri, Tyynimeri |
| Pinta-ala | 2 632 km² |
| Suurin syvyys | 286 m |
| Keskisyvyys | 70 m |
Pugetinsalmi tai Pugetinlahti[a] (engl. Puget Sound[5]) on Yhdysvaltain Washingtonin osavaltion luoteisosassa sijaitseva Tyynenmeren lahti.[5] Juan de Fucan salmen itäkärjen eteläpuolella levittäytyvä noin 160 kilometriä pitkä merenlahti on osa Pohjois-Amerikan luoteisrannikon Salishinmereksi kutsuttua Tyynenmeren reunamerta. Lahden ympäristön jokilaaksoissa harjoitetaan metsäteollisuutta ja maanviljelyä, ja lahden rannalla on useita suojaisia luonnonsatamia, joiden äärelle on muodostunut kaupunkeja, kuten Seattle ja Tacoma.[5][7]
Maantiede
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pugetinsalmi on noin 161 kilometriä pitkä monihaarainen, kapea ja syvä merenlahti, jota on luonnehdittu vuonoksikin.[5][6] Se sijaitsee Yhdysvaltain luoteisrannikolla Washingtonin osavaltion pohjoisosassa Juan de Fucan salmen itäpäädystä etelään Georgiansalmea vastapäätä; nämä kolme vesialuetta muodostavat Salishinmeren. Pugetinsalmen kaksijakoinen pohjoisosa jakautuu itäiseen Whidbey Basinin vesialueeseen ja läntiseen Admiralty Inletin vesialueeseen, josta haarautuu lounaaseen pitkä ja kapea Hood Canalin vuono.[5][6][7] Pugetinsalmessa on lukuisia saaria, joista merkittävimpiä on noin 65 kilometriä pitkä Whidbey Island, joka on yksi Yhdysvaltain suurimmista saarista.[6][8]
Pugetinsalmi on suuremman Kaskadivuorten ja Rannikkovuorten väliin muodostuvan yli 560 kilometriä pitkän laakson merenalainen osa. Laakson eteläosa muodostaa Willamettejoen jokilaakson. Pugetinsalmeen laskee 19 merkittävää jokea. Näistä suurimpia ovat Duwamishjoki, Skagitjoki ja Snohomishjoki.[5][9]
Geologia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nykyinen Pugetinsalmi syntyi kvartäärikauden mannerjäätiköiden kuluttaessa vuoristojen välistä laaksoa.[6] Alueen maaperä koostuu lähes kokonaan viimeisen kahden miljoonan vuoden toistuvien jäätiköitymisten tuomasta moreenista ja jäätikköjokikerrostumista. Nuorimmat jäätikön muodostamat kerrostumat Pugetinsalmen ympäristössä ovat noin 15 000 vuotta vanhoja. Paikoin paljastuva kallioperä on alueella vaihtelevasti tertiäärikauden tulivuorenpurkausten laavavirtauksista muodostunutta vulkaniittia tai sedimenttikiviä.[10]
Hydrologia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hydrologialtaan Pugetinsalmi on suolavetinen estuaari, johon laskee useita jokia. Näiden jokien yhteenlasketuksi keskivirtaamaksi on arvioitu 1 174 kuutiometriä sekunnissa. Merenlahden veden keskimääräinen suolapitoisuus on 28,5 ppt, kun taas ympäröivän Tyynenmeren vesien suolapitoisuus on noin 34 ppt. Vesialueen pinta-ala on noin 2 632 neliökilometriä, veden keskisyvyys on noin 70 metriä, ja suurin syvyys 286 metriä. Pugetinsalmessa on noin 168 kuutiokilometriä vettä.[6]
Pugetinsalmessa esiintyy huomattavaa vuorovesivaihtelua, joka yltää joissakin merenlahden osissa neljään metriin. Vuorovedet ovat voimakkaimpia lahden eteläkärjen pohjukassa, mihin ne saapuvat tuntia tai kahta myöhemmin kuin lahden suulle. Vuorovesi myös aiheuttaa alueen vesiin voimakkaita virtauksia, jotka saavuttavat 3,4 m/s nopeuden Tacoma Narrowsin salmessa ja 3,8 m/s nopeuden Deception Passin salmessa.[6]
Syvän Pugetinsalmen vesi on kerrostunutta: vähäsuolaisempi ja lämpimämpi pintavesi sekä suolaisempi ja kylmempi alusvesi muodostavat omat kerroksensa, jotka sekoittuvat lahden pohjukoissa ja kapeikoissa vuorovesien vaikutuksesta. Pintavesi virtaa hiljalleen lahteen laskevista joista merelle päin ja alusvesi mereltä sisämaata kohti. Alusvedessä on pintavettä vähemmän happea, mutta enemmän ravinteita; siksi kasviplankton menestyy erityisen hyvin niillä paikoilla, joissa alusvesi nousee pintaan.[6]
Luonto ja ympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pugetinsalmen luonto on monimuotoista. Merenlahden ympäristössä on monentyyppisten mereisten elinympäristöjen lisäksi monenlaisia kosteikkoja ja metsiä.[9][11]
Pugetinsalmen vesissä elää yli 3 000 lajia selkärangattomia eläimiä, kuten simpukoita, mustekaloja, merisiilejä, taskurapuja ja meritähtiä. Merenlahden vesistä tunnetaan yli 200 erilaista merikalaa, joihin kuuluvat piikkihai ja tyynenmerenturska sekä useat lohet, sillit ja punasimput. Alueella elää myös satoja lintulajeja, joihin kuuluvat amerikanjääkuikka, pikkutelkkä, sarvikiisla, tundrasirri, tyynenmerenriskilä, töyhtölunni, valkopäämerikotka ja virta-alli sekä useat merimetsot, mustalinnut ja uikut. Vesialueen merinisäkkäisiin kuuluvat harmaavalas, miekkavalas, ryhävalas, merisaukko, kalifornianmerileijona ja kirjohylje. Pugetinsalmen vesistä tunnetaan kymmeniä lajeja suuria Laminariales-ruskoleviä (engl. kelp), joiden kasvustot tarjoavat sekä suojaa kaloille, linnuille ja merisaukoille että ravintoa erityisesti merisiileille. Meriajokkaan muodostamat vedenalaiset niityt toimivat sillien kutupaikkana ja vesilintujen ravinnonlähteenä.[9]
Pugetinsalmen rannoilla ja saarilla kasvaa enimmäkseen ainavihantaa havumetsää, jonka valtapuulajeja ovat jättituija, lännendouglaskuusi ja lännenhemlokki. Kuivemmilla paikoilla yleisiä puita ovat keltamänty, kalifornianmansikkapuu, oregoninkanukka ja oregoninvalkotammi. Pugetinsalmen saarten etelärinteiden kasvillisuus on usein ruohostomaata, jolla kasvaa myös hajanaisesti puita. Alueen metsien tyypillisiä maanisäkkäitä ovat kojootti, minkki, pesukarhu ja muulipeura.[11]
Ihminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pugetinsalmen ympäristössä asuu yli neljä miljoonaa ihmistä, ja lahden rannoilla on useita suuria kaupunkeja, kuten Seattle, Everett, Olympia ja Tacoma.[5][9] Monet alueen elinkeinoista ovat riippuvaisia lahdesta ja sen luonnonvaroista.[9]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pugetinsalmen äärellä on perinteisesti asunut useita Pohjois-Amerikan luoteisrannikon alkuperäiskansoja, kuten suquamishit, duwamishit ja snoqualmiet. Eurooppalaiset tutkimusmatkailijat kartoittivat aluetta ensi kertaa 1700-luvulla. Aiemmin paikallisella salish-kielellä nimellä Whulge tunnettu merenlahti sai englanninkielisen nimensä vuonna 1792, kun brittiläinen laivastoupseeri George Vancouver nimesi sen luutnanttinsa Peter Puget’n mukaan. Eurooppalaiset alkoivat asuttaa seutua 1800-luvun puolessavälissä.[5][12]
Talous
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Monet merenlahden ympäristön elinkeinot pohjautuvat lahteen ja sen luonnonvaroihin. Alueella harjoitetaan kalastusta, ja Washingtonin osavaltio on yksi Yhdysvaltain suurimmista äyriäisten ja nilviäisten tuottajista. Se tunnetaan erityisesti Pugetinsalmen Cancer magister -taskuravuista ja Geoduck-simpukoista. Alue houkuttelee myös vuosittain satojatuhansia matkailijoita, joista monet veneilevät, melovat, kalastavat tai katselevat valaita merenlahden vesillä.[9]
Liikenne
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pugetinsalmi on tärkeä meriliikenneväylä. Sen rannoilla sijaitsee useita merkittäviä satamia, kuten Seattle, Anacortes, Everett, Olympia ja Tacoma.[9] Matkustajaliikennettä Pugetinsalmen vesillä järjestää Washingtonin osavaltion lauttapalvelu Washington State Ferries.[13]
Ympäristöongelmat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ihmisen toiminta on vahingoittanut alueen meriluontoa, ja suuri osa ympäristön luontaisista metsistä on kaadettu. Alueen vedet ovat rehevöityneet ihmisen toiminnan seurauksena maatalouden typpipitoisten lannoitteiden ja karjan lannan valuessa merenlahteen sadeveden mukana. Rehevöityminen aiheuttaa suuria leväkukintoja, jotka kuoltuaan vajoavat pohjaan, jolloin niitä hajottavat mikrobit kuluttavat veden happea ja aiheuttavat happikatoa.[9]
Alueen vesissä on paikoin havaittu huomattavia määriä asutuksen ja teollisuuden luontoon päästämiä kemikaaleja sekä bakteereita, jotka ovat peräisin ihmisten ja maatalouseläinten ulosteesta, jota päätyy lahden veteen sekä veneistä että rikkinäisistä ja ylivuotavista jätevesijärjestelmistä.[14] Myös ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat veden happamoituminen ja merenpinnan nousu saattavat tuhota lahden meriluontoa ja sen rannoilla sijaitsevia vuorovesikosteikkoja ja makeanveden kosteikkoja.[9]
Huomioita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Wallius, Anniina: Pohjois-Amerikan meritähdet kuolevat joukoittain, Fukushiman ydinturman vaikutuksesta ei todisteita (suomenkielinen muoto Pugetinsalmi) Yle Uutiset. 2.2.2014. Viitattu 14.10.2021.
- ↑ Redmondin paikallislehti: ”Hyvä Microsoftille, hyvä Pugetinsalmelle” (suomenkielinen muoto Pugetinsalmi) Taloussanomat. 18.7.2014. Viitattu 14.10.2021.
- ↑ Trump uhkasi Seattlea vallanneita mielenosoittajia voimavuotoimilla, pormestari kehotti presidenttiä painumaan takaisin bunkkeriinsa (suomenkielinen muoto Pugetinsalmi) Helsingin Sanomat. 12.6.2020. Viitattu 14.10.2021.
- ↑ Afgaanisiviilien surma on uusi tahra USA:n länsirannikon suurtukikohdan maineelle (suomenkielinen muoto Pugetinlahti) Helsingin Sanomat. 12.3.2012. Viitattu 14.10.2021.
- ↑ a b c d e f g h i Puget Sound Encyclopædia Britannica. Viitattu 14.10.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h Puget Sound's physical environment Encyclopedia of Puget Sound. University of Washington Puget Sound Institute. Viitattu 14.10.2021. (englanniksi)
- ↑ a b Geographic boundaries of Puget Sound and the Salish Sea Encyclopedia of Puget Sound. University of Washington Puget Sound Institute. Viitattu 14.10.2021. (englanniksi)
- ↑ Whidbey Island Encyclopædia Britannica. Viitattu 14.10.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i Puget Sound National Wildlife Federation. Viitattu 14.10.2021. (englanniksi)
- ↑ Puget Sound and Coastal Geology Washington State Department of Natural Resources. Viitattu 14.10.2021. (englanniksi)
- ↑ a b DellaSala, D.; Orians, G.; Kavanagh, K.; Sims, M.: Puget lowland forests World Wildlife Fund. Viitattu 14.10.2021. (englanniksi)
- ↑ Watson, Kenneth Greg: Native Americans of Puget Sound — A Brief History of the First People and Their Cultures HistoryLink.org – The free encyclopedia of Washington state history. 29.6.1999. Viitattu 14.10.2021. (englanniksi)
- ↑ Washington State Ferries Route Map Washington State Department of Transportation. Viitattu 14.10.2021. (englanniksi)
- ↑ Issues & problems in Puget Sound Washington State Department of Ecology. Viitattu 14.10.2021. (englanniksi)