Eagles

Eagles
Eagles esiintymässä vuonna 2008. Vasemmalta oikealle: Glenn Frey, Don Henley, Joe Walsh ja Timothy B. Schmit
Tiedot
Toiminnassa	1971–1980, 1994–
Tyylilaji	rock, country rock, folk rock
Kotipaikka	Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat
Laulukieli	englanti
Jäsenet	Don Henley,  rummut, laulu, kitara Bernie Leadon,  kitarat, mandoliini, banjo, laulu (1971–1975, 2013–) Joe Walsh,  kitara, laulu (1975–) Timothy B. Schmit,  basso, laulu (1977–)
Entiset jäsenet	Don Felder,  kitara, laulu (1974–2001) Glenn Frey,  kitara, laulu, koskettimet (1971–2016) Randy Meisner,  basso, laulu (1971–1977)
Levy-yhtiö	Asylum Records Geffen Records
Aiheesta muualla
Kotisivut
Infobox OKNimi-testi OK

Eagles on yhdysvaltalainen rockyhtye, jonka kitaristi-laulaja Glenn Frey ja rumpali-laulaja Don Henley perustivat Kalifornian Los Angelesissa vuonna 1971. Pian tämän jälkeen kaksikko pyysi mukaan basisti Randy Meisnerin ja soolokitaristi Bernie Leadonin. Don Henleyn ohella yhtyeen nykyiseen kokoonpanoon kuuluvat soolokitaristi Joe Walsh ja basisti Timothy B. Schmit.

Yhtye on julkaissut urallaan seitsemän studioalbumia, kaksi livealbumia, kymmenen kokoelma-albumia ja 29 singleä. Eagles on yksi kaikkien aikojen kaupallisesti menestyneimmistä yhtyeistä, sillä sen tuotantoa on myyty kansainvälisesti yli 150 miljoonaa kappaletta, joista pelkästään Yhdysvalloissa yli 100 miljoonaa levyä. Mittavan uransa aikana Eagles on palkittu kuudella Grammy-palkinnolla ja viidellä American Music Awardilla, ja yhtyeen tuotannosta kuusi albumia on yltänyt Yhdysvalloissa Billboard 200 -albumilistan kärkipaikalle. Yhtyeen 38 kertaa platinaa myynyt The Greatest Hits 1971–1975 on maailman toiseksi myydyin albumi. Se ohitti myynnissä Michael Jacksonin Thrillerin vuonna 2018, mutta vain Yhdysvalloissa.

Eagles hajosi yhtyeen jäsenten välisiin erimielisyyksiin vuonna 1980. Vuonna 1994 Eagles teki onnistuneen paluun esiintymislavoille ja julkaisi myös livealbumin Hell Freezes Over, joka nousi listakärjeksi Yhdysvalloissa ja sisälsi myös neljä uutta kappaletta. Vuonna 1998 yhtye valittiin Rock and Roll Hall of Fameen. Yhtyeen viimeisin studioalbumi on vuonna 2007 julkaistu Long Road Out of Eden.

Historia

Perustaminen ja ensimmäiset albumit Eagles ja Desperado (1972-1973)

Eagles sai alkunsa Los Angelesissa vuonna 1971, kun rumpali Don Henley ja kitaristi Glenn Frey palkattiin taustamuusikoiksi Linda Ronstadtin yhtyeeseen. Henley oli muuttanut Los Angelesiin Texasista ja Frey Michiganista. Ronstadtin taustayhtyeen kokoonpanoa täydensivät basisti Randy Meisner ja kitaristi Bernie Leadon. Henley ja Frey pyysivät vuoden 1971 heinäkuussa Meisnerin ja Leadonin liittymään yhtyeeseen, jonka he olivat juuri perustaneet kahdestaan. Sekä Meisner että Leadon lähtivät mukaan Henleyn ja Freyn projektiin, ja yhtye sai pian nimensä Leadonin ehdotuksesta.

Koska yhtyeen jäsenet olivat jo soittaneet yhdessä Ronstadtin yhtyeessä, he onnistuivat saamaan nopeasti levytyssopimuksen David Geffenin perustamalta Asylum Records -levy-yhtiöltä. Geffen alkoi tuttavansa Elliot Robertsin kanssa manageroimaan juuri löytämäänsä yhtyettä, mutta myöhemmin yhtyeen vakituiseksi manageriksi palkattiin Irving Azoff.

Eagles julkaisi samannimisen esikoisalbuminsa Eagles vuoden 1972 kesäkuussa. Albumi äänitettiin Lontoon Olympic Studios -studiolla helmikuussa englantilaisen tuottajan, Glyn Johnsin johdolla. Eagles menestyi hyvin Yhdysvalloissa, jossa se nousi albumilistan 22. sijalle ja edesauttoi merkittävällä tavalla kalifornialaisen country rockin suosion kasvua. Albumi sisälsi muun muassa hiteiksi nousseet kappaleet ”Take It Easy” (Billboard Pop Singles -listan 12.), ”Witchy Woman” (listan 12.) ja ”Peaceful Easy Feeling” (listan 22.).

Toisen studioalbuminsa Desperado teemaksi yhtye otti villin lännen lainsuojattomat, ja albumista muovautui kappaleiden valmistuessa konseptialbumi. Don Henley ja Glenn Frey aloittivat Desperadon kappalemateriaalia kirjoittaessaan ensi kertaa kirjoittamaan kappalemateriaalia kahdestaan, ja he muun muassa vastasivat albumin tunnetuimpien kappaleiden ”Tequila Sunrise” ja ”Desperado” kirjoittamisesta. Vuoden 1973 huhtikuussa julkaistu Desperado menestyi albumilistalla yhtyeen esikoisalbumia heikommin nousten Yhdysvalloissa sijalle 41., mutta tästä huolimatta kappaleista ”Tequila Sunrise” ja ”Desperado” tuli valtavan suosittuja ja eräänlaisia yhtyeen tavaramerkkikappaleita.

Askel kohti perinteistä rockmusiikkia - albumit On the Border ja One of These Nights (1974-1975)

Don Felder liittyi Eaglesin toiseksi kitaristiksi vuonna 1974 vierailtuaan ensin yhtyeen albumilla.

Eaglesin kolmannen studioalbumin On the Border tuottajana jatkoi kahden edellisen albumin tavoin Glyn Johns. Don Henley ja Glenn Frey halusivat siirtyä musiikillisesti kahden ensimmäisen albumin kantrivaikutteisesta rockmusiikista perinteiseen hard rockiin, mikä loi näkemyseron On the Borderin musiikista yhtyeen ja Johnsin välille. Johnsin johdolla yhtye äänitti Lontoon Olympic Studiosin tiloissa albumille kaksi kappaletta, jonka jälkeen yhteistyö päätettiin lopettaa ja albumin tuottajaksi valittiin Bill Szymczyk, jonka kanssa On the Border äänitettiin Los Angelesin maineikkaassa Record Plant -studiossa. Albumia äänitettäessä yhtye toi Glenn Freyn ja Bernie Leadonin ehdotuksesta kitaristi Don Felderin soittamaan soolokitaraa kappaleisiin ”Already Gone” ja ”Good Day in Hell”. Muu yhtye oli niin vaikuttunut Felderin soittotaidoista, että hänet pyydettiin kappaleiden äänityksiä seuranneena päivänä jäämään pysyvästi yhtyeen viidenneksi jäseneksi.

On the Border julkaistiin vuoden 1974 maaliskuussa ja se nousi Yhdysvalloissa albumilistan 17. sijalle. ”Already Gone”, ”James Dean” ja ”Best of My Love” julkaistiin albumin singleinä, ja kappaleesta ”Best of My Love” muodostui albumin suurin hitti sen noustua singlelistan kärkeen Yhdysvalloissa. Huhtikuussa yhtye esiintyi Kalifornian Ontariossa yli 300 000 hengen yleisölle California Jam -festivaaleilla. American Broadcasting Company televisioi festivaalin ympäri maata, mikä vauhditti Eaglesin suosiota oikea-aikaisesti juuri On the Borderin julkaisemisen jälkeen ja laajensi yhtyeen fanikuntaa merkittävällä tavalla.

Yhteistyö tuottaja Bill Szymczykin kanssa oli osoittautunut toimivaksi, joten Szymczyk jatkoi Eaglesin tuottajana myös seuraavalla albumilla One of These Nights, joka äänitettiin Los Angelesin Record Plantin ohella myös Miamin Criteria -studiolla. Albumi julkaistiin vuoden 1975 kesäkuussa, ja se oli Eaglesin lopullinen läpimurto. One of These Nights oli yhtyeen ensimmäinen Yhdysvalloissa listaykköseksi noussut albumi, ja se oli myös ehdolla vuoden albumin Grammy-palkinnon saajaksi. Albumilta julkaistiin singleinä kappaleet ”One of These Nights”, ”Lyin’ Eyes” ja ”Take it to the Limit”, jotka nousivat jokainen viiden parhaan joukkoon Yhdysvaltain singlelistalla. Vuonna 1976 ”Lyin’ Eyes” voitti parhaan duon tai ryhmän pop-esityksen Grammy-palkinnon, ja se oli ehdolla myös vuoden levytyksen Grammy-palkinnon saajaksi.

Kitaristi Bernie Leadon oli hyvin turhautunut Eaglesin uudistuvaan tyyliin ja siihen, että yhtye oli jättänyt hänen suuresti rakastamansa country rockin taakseen siirtyäkseen perinteiseen rockmusiikkiin. Hän päätti erota yhtyeestä, ja vuoden 1975 lopussa hänen paikkansa Eaglesin kitaristina täytti aiemmin muun muassa The James Gang -yhtyeen kitaristina ansioitunut Joe Walsh. Hänen liittymisensä yhtyeeseen herätti epäilyksiä erityisesti Don Henleyssa, jonka mielestä Walsh oli ”liian villi persoona ollakseen Eaglesin jäsen.” Walshin liittyminen yhtyeen kitaristiksi osoittautui kuitenkin myöhemmin onnistuneeksi ratkaisuksi, sillä hänen soittotaitonsa yhdistettynä Don Felderin taitavuuteen edesauttoivat Eaglesin siirtymistä pois country rockin parista.

Klassikkoalbumi Hotel California (1976)

Joe Walsh korvasi Bernie Leadonin Eaglesin toisena kitaristina vuonna 1975.

Vuoden 1976 helmikuussa Eagles julkaisi kokoelma-albumin Their Greatest Hits (1971–1975). Albumi nousi Yhdysvalloissa listan kärkipaikalle ja siitä tuli kaikkien aikojen myydyin äänite Yhdysvalloissa 29 miljoonan kappaleen myynnillään. Maailmanlaajuisesti albumia myytiin yli 42 miljoonaa kappaletta, ja se vahvisti Eaglesin aseman yhtenä 1970-luvun merkittävimmistä yhtyeistä. Se on maailman myydyin albumi (elokuu 2018).

Kokoelma-albumin julkaisemisen jälkeen Eagles aloitti uransa viidennen studioalbumin Hotel California äänittämisen. Albumin yli puolitoista vuotta kestänyt työstäminen ja kiertue-elämä verotti yhtyettä suuresti, kunnes albumi lopulta julkaistiin vuoden 1976 joulukuussa. Se nousi listaykköseksi Yhdysvalloissa, ja siitä tuli yhtyeen uran kaupallisesti menestynein studioalbumi 32 miljoonan kappaleen maailmanlaajuisella myynnillään. Albumilta julkaistiin kolme singleä: ”New Kid in Town” (Billboard Hot 100 -listan 1.), ”Hotel California” (listan 1.) ja ”Life in the Fast Lane” (listan 11.). ”New Kid in Town” palkittiin vuonna 1977 Grammy-palkinnolla kategoriassa ”paras kaksi- tai useampiääninen vokaalisovitus” ja ”Hotel California” voitti vuonna 1978 vuoden levytyksen Grammy-palkinnon. Albumi kahmi myös kolme muuta Grammy-ehdokkuutta: tuottaja Bill Szymczyk oli ehdolla vuoden tuottajaksi ja ”Hotel California” vuoden lauluksi. Albumia pidettiin ennakkosuosikkina myös vuoden albumin Grammy-palkinnon saajaksi, mutta palkinnon voitti lopulta Fleetwood Mac albumillaan Rumours.

Hotel California on myöhemmin noussut yhdeksi koko rockmusiikin arvostetuimmista albumeista. Rolling Stone listasi albumin sijalle 37. vuoden 2003 marraskuussa julkaisemassaan 500 Greatest Albums of All Time -listassa, ja kappale ”Hotel California” luetaan usein rockmusiikin merkittävimpien kappaleiden joukkoon. Don Felderin ja Joe Walshin kappaleen lopussa kaksin soittama kitarasoolo on myös useaan otteeseen valittu kaikkien aikojen parhaaksi kitarasooloksi.

The Long Run ja Eagles Live, yhtyeen hajoaminen (1977–1980)

Timothy B. Schmit korvasi Randy Meisnerin Eaglesin basistina vuonna 1977.

Hotel Californiaa seuranneen maailmankiertueen päätyttyä vuonna 1977 basisti Randy Meisner erosi yhtyeestä. Hänen seuraajakseen valittiin aiemmin Meisnerin myös Poco -yhtyeessä korvannut Timothy B. Schmit. Schmitin liityttyä yhtyeeseen Eagles aloitti tulevan studioalbuminsa The Long Run työstämisen. Albumin työstäminen kiristi yhtyeen jäsenten henkilökohtaisia välejä entisestään, sillä albumin syntyprosessi oli alusta lähtien hyvin vaikea. The Long Run oli alun perin tarkoitus julkaista tupla-albumina, mutta äänitysten alkaessa vuoden 1978 maaliskuussa yhtye ei ollut vieläkään onnistunut kirjoittamaan riittävästi materiaalia vaaditun mittaisen albumin levyttämiseksi. Tupla-albumin julkaisemisesta luovuttiin, ja The Long Run sisälsi lopulta vain kymmenen kappaletta. Albumi julkaistiin pitkän studiotyöskentelyn tuloksena vuoden 1979 syyskuussa, mutta se sai kriitikoiden keskuudessa ristiriitaisen vastaanoton ja sitä pidettiin valtavan suositun Hotel Californian jälkeen jopa pettymyksenä. Tästä huolimatta albumi nousi listaykköseksi ja myi platinaa vuoden 1980 alussa. Albumin singlejulkaisut ”Heartache Tonight” (Billboard Hot 100 -listan 1.), ”The Long Run” (listan 8.) ja ”I Can’t Tell You Why” (listan 8.) nousivat hiteiksi, ja ”Heartache Tonight” palkittiin myös Grammy-palkinnolla parhaana duon tai ryhmän rock-esityksenä.

Albumin julkaisemisen jälkeen Eagles aloitti uuden maailmankiertueensa, jonka aikana Don Felderin ja Glenn Freyn henkilökemia ajautui törmäyskurssille. Yhtyeen loppu vaikutti väistämättömältä, mutta se viivästyi levytyssopimuksessa olleen pykälän vuoksi: yhtyeen oli toimitettava levy-yhtiö Asylum Recordsille julkaistavaksi vielä sopimuksen mukaisesti livealbumi. Eagles oli hajonnut epävirallisesti The Long Run -kiertueen päätyttyä vuoden 1980 heinäkuussa, mutta albumi oli yhä julkaisematta. Lopulta vuoden 1980 marraskuussa julkaistulle livealbumille Eagles Live otettiin konserteissa taltioitua materiaalia vuosien 1976 ja 1980 väliltä. Glenn Frey oli katkaissut välinsä yhtyeen muihin jäseniin, ja muun yhtyeen työstäessä Miamissa osuuksiaan albumia miksattaessa, Frey oli päättänyt jäädä Los Angelesiin. Eagles Live nousi Yhdysvalloissa listan kuudenneksi, ja albumin ainoana singlenä julkaistu lainakappale ”Seven Bridges Road” ylsi listan 21. sijalle.

Eagles Liven julkaisemisen jälkeen yhtyeen uran ilmoitettiin virallisesti olevan ohi. Yhtyeen jäsenten viha toisiaan kohtaan oli syventynyt entisestään, ja Don Henley muun muassa vannoi, etteivät yhtyeen jäsenet soittaisi yhdessä ennen kuin helvetti jäätyy.

Hell Freezes Over ja paluukiertue (1994–2000)

Vuonna 1993 Giant Records julkaisi kokoelma-albumin Common Thread: The Songs of the Eagles, jolla eri yhtyeet ja artistit esittivät omia versioitaan Eaglesin uran kappaleista. Country-muusikko Travis Tritt levytti albumille oman versionsa kappaleesta ”Take It Easy”, jolle kuvattiin myös musiikkivideo. Tritt vaati, että The Long Runin levyttänyt Eaglesin kokoonpano esiintyisi videolla, ja kukin Eaglesin jäsenistä suostui ehdotukseen. Musiikkivideolla esiintymisen ohella Timothy B. Schmit vieraili albumilla taustalaulajana, ja julkinen huhu Eaglesin paluusta alkoi velloa entistä voimakkaampana.

Vuonna 1994, neljätoista vuotta hajoamisensa jälkeen, Eagles ilmoitti tekevänsä paluun yhteen. Yhtye aloitti kaksivuotisen ja valtavan suositun paluukiertueensa vuoden 1994 huhtikuussa, ja marraskuussa yhtye julkaisi neljä uutta kappaletta sisältäneen livealbumin Hell Freezes Over (suom. helvetti jäätyy). Albumi nousi listaykköseksi Yhdysvalloissa, ja sen uusista kappaleista ”Get Over It” ja ”Love Will Keep Us Alive” nousivat singlelistalla neljänkymmenen parhaan joukkoon ja uusiksi hiteiksi. Glenn Frey vitsaili kiertueen alussa, että ”yhtye ei ollut koskaan hajonnut, vaan pitänyt pelkästään neljäntoista vuoden tauon”.

Vuonna 1998 Eagles valittiin Rock and Roll Hall of Famen jäseneksi. Palkitsemisseremonian päätteeksi Eagles nousi lavalle koko uransa kattavan kokoonpanon kanssa, sillä Henleyn, Freyn, Walshin, Felderin ja Schmitin rinnalla lavalla esiintyivät myös Randy Meisner ja Bernie Leadon. Yhtye esitti tapahtumassa kappaleet ”Take It Easy” ja ”Hotel California”.

Vuoden 2000 marraskuussa Eagles julkaisi neljän CD-levyn kokoelman Selected Works: 1972–1999, joka koostui yhtyeen kappaleiden ohella myös The Long Runin äänityksistä peräisin olevista pätkistä ja aiemmin julkaisemattomista, konserteissa taltioiduista kappaleista.

Don Felderin lähtö ja oikeussyytteet, uusi single ”Hole in the World” (2001–2003)

Glenn Frey, Timothy B. Schmit, Don Henley ja Joe Walsh vuonna 2008.

Kitaristi Don Felder erotettiin yhtyeestä vuoden 2001 helmikuussa. Syynä tähän oli Eagles yhtyeen Eagles LTD yhtiön omistusoikeuksiin liittyyvät erimielisyydet joissa yhtiön osakkaiden osuuksien suuruuksista syntyi erimielisyyttä.Tätä seurasivat Felderin oikeussyytteet Don Henleya ja Glenn Freyta kohden, ja hän vaati Eaglesilta yli 50 miljoonan dollarin korvauksia erottamisestaan. Felder oli lisäksi suivaantunut siitä, että Henley ja Frey saivat suuremman osuuden Hell Freezes Over -kiertueen ja Selected Works: 1972-1999 -kokoelman tuotoista kuin muu yhtye, ja hänen mielestään tuotot olisi pitänyt jakaa viiteen yhtä suureen osaan yhtyeen jäsenten kesken. Henley ja Frey haastoivat Felderin oikeuteen sopimusrikkomuksesta liittyen Felderin kirjoittamaan omaelämäkertaan Heaven and Hell: My Life in the Eagles (1974–2001). Frey, Henley sopivat oikeuskiistansa Felderin kanssa lopulta ilman pitkää ja negatiivista julkisuutta lisäävää oikeudenkäyntiä.

Felderin erosta huolimatta Eagles aloitti vuonna 2001 uuden konserttikiertueensa, ja hänen paikkansa yhtyeen konserteissa täytti Steuart Smith. Smithin ohella kiertueelle yhtyeen mukaan liittyivät myös kosketinsoittajat Michael Thompson ja Will Hollis, rumpali Scott Crago, torvisoittaja Bill Armstrong, saksofonisti ja viulisti Al Garth sekä saksofonistit Christian Mostert ja Greg Smith.

Vuonna 2003 Eagles julkaisi uuden kokoelma-albumin The Very Best Of. Kahden CD-levyn albumi sisälsi kattavan läpileikkauksen yhtyeen levytysurasta esikoisalbumista vuoden 1994 Hell Freezes Overin studiomateriaaliin, mutta myös uuden kappaleen ”Hole in the World”, jonka Don Henley ja Glenn Frey olivat kirjoittaneet syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen.

Vuoden 2004 marraskuussa Eagles taltioi konserttinsa Australiassa DVD-julkaisuksi Farewell 1 Tour – Live from Melbourne, joka julkaistiin vuoden 2005 kesäkuussa. DVD sisälsi myös Glenn Freyn säveltämän uuden kappaleen ”No More Cloudy Days”.

Long Road Out of Eden (2007–)

Kappale ”No More Cloudy Days” julkaistiin singlenä vuonna 2005 ensimmäisenä singlenä Eaglesin tulevalta, seitsemänneltä studioalbumilta Long Road Out of Eden jota yhtye oli työstänyt jo vuodesta 2001. Albumilta julkaistiin vuosien 2007 ja 2009 välillä myös neljä muuta singleä: ”How Long”, ”Busy Being Fabulous”, ”What Do I Do with My Heart” ja ”I Don't Want to Hear Any More”. Long Road Out of Eden -albumin Eagles julkaisi vuoden 2007 lokakuussa, ja albumi nousi Yhdysvalloissa listaykköseksi. Se oli yhtyeen ensimmäinen täysin uudesta materiaalista koostunut studioalbumi sitten vuoden 1979 The Long Runin, ja se oli vuoden myydyin albumi Yhdysvalloissa. Albumi huomioitiin yhteensä kuudella Grammy-palkintoehdokkuudella, joista se voitti palkinnot kategoriassa ”paras duon tai ryhmän country-esitys” kappaleella ”How Long” ja ”paras pop-instrumentaali” kappaleella ”I Dreamed There Was No War”. Long Road Out of Eden oli Yhdysvaltojen ohella albumilistan ykkönen myös kahdessatoista muussa maassa.

Vuonna 2013 Eaglesin uraa käsittelevä kaksiosainen dokumenttielokuva History of the Eagles sai ensi-iltansa, ja elokuvan julkaisua seurasi uusi maailmankiertue jonka aikana myös yhtyeen alkuperäinen kitaristi Bernie Leadon palasi yhtyeeseen vierailemaan konserteissa.

Kokoonpano

• Don Henley – rummut, lyömäsoittimet, laulu ja kitara (1971–1980, 1994–2016, 2017-)
• Joe Walsh – kitara, laulu, koskettimet (1975–1980, 1994–2016, 2017-)
• Timothy B. Schmit – basso, laulu, akustinen kitara (1977–1980, 1994–2016, 2017-)

Entiset jäsenet

• Glenn Frey – kitara, laulu, huuliharppu, piano ja koskettimet (1971–1980, 1994–2016)
• Don Felder – kitara, mandoliini, kosketimet, laulu (1974–1980, 1994–2001)
• Randy Meisner – bassokitara, laulu, guitarrón (1971–1977)
• Bernie Leadon – kitara, mandolini, banjo, laulu (1971–1975, 2013–2016)

Aikajana

Galleria

• 
  Don Henley
• 
  Joe Walsh
• 
  Timothy B. Schmit

Diskografia

Studioalbumit

• Eagles (1972)
• Desperado (1973)
• On the Border (1974)
• One of These Nights (1975)
• Hotel California (1976)
• The Long Run (1979)
• Long Road Out of Eden (2007)

Livealbumit

• 1980 Eagles Live #6 US, #24 UK, US myynti: 7 000 000
• 1994 Hell Freezes Over #1 US, #18 UK, US myynti: 7 000 000

Kokoelmat

• 1976 Their Greatest Hits (1971–1975) #1 US, #2 UK, US myynti: 28 000 000
• 1982 The Eagles Greatest Hits, Vol. 2 #52 US, US myynti: 11 000 000
• 1984 The Best of the Eagles (Euroopan kokoelma) #8 UK
• 1994 The Very Best of The Eagles (Euroopan kokoelma) #4 UK
• 2000 Selected Works: 1972-1999 (box set) #109 US, US myynti: 1 000 000
• 2001 The Very Best of the Eagles (Euroopan kokoelma) #3 UK
• 2003 The Very Best of the Eagles #3 US, #27 UK (nimettiin The Complete Greatest Hits Euroopassa), US myynti: 5 000 000
• 2005 Eagles
• 2013 The Studio Albums 1972–1979
• 2018 Legacy

Eagles Suomessa

Eagles on esiintynyt Suomessa kolme kertaa. Ensimmäisen kerran yhtye nähtiin Suomessa vuonna 2001, kun se esiintyi Helsingissä ja Turussa loppuunmyydyille katsomoille. Toistaiseksi viimeisin Suomen-vierailu tapahtui kesäkuussa 2009, kun yhtye esiintyi Hartwall Areenalla Helsingissä.

Aiheesta muualla

• Viralliset verkkosivut (Arkistoitu – Internet Archive)
• Eagles Yle Elävässä arkistossa