Uskonrauhan rikkominen

Rikosoikeus

Oikeuden vaaka

Rikos

Rikosvastuu

• Vastuu
• Tahallisuus
• Huolimattomuus
• Laiminlyöntirikos
• Syyksiluettavuus
• Oikeudenvastaisuus
• Tunnusmerkistö
• Syyllisyys

Vastuuvapausperusteet

• Syyntakeisuus
• Syyntakeettomuus
• Hätävarjelu
• Pakkotila

Rikosprosessi

• Rikosilmoitus
• Esitutkinta
• Syyteharkinta
• Vanhentuminen

Uskonrauhan rikkominen on Suomen rikoslain 17 luvun 10 §:n määrittämä rikos, josta voidaan tuomita sakkoihin tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Nykyisessä muodossaan laki tuli voimaan vuonna 1999.

Uskonrauhan rikkomiseen syyllistyy mikäli:

»1 ) julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, tai

2) meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta.»

Uskonnonvapauslain 2 §:n mukaisesti uskonnollisella yhdyskunnalla tarkoitetaan evankelis-luterilaista tai ortodoksista kirkkoa tai rekisteröityä uskonnollista yhdyskuntaa.

Hautaustoimitus on uskonrauhan suojaama aina, riippumatta siitä, liittyykö toimitukseen uskonnollinen elementti vai ei. Kohdan sanamuoto on tarkoituksella valittu niin, että se tulee kattaneeksi myös uskonnottomat hautajaiset.

Kriminalisoinnin perustelut

Vuonna 1997 lakiehdotuksesta antamassaan lausunnossa perustuslakivaliokunta totesi, että lain ”suojelukohteina ovat kansalaisten uskonnolliset vakaumukset ja tunteet sekä uskonrauha yhteiskunnassa”. Näiden katsottiin nauttivan niin uskonnonvapauslain, Suomen hallitusmuodon 9§ kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kappaleen takaamaa suojaa. Valiokunnan mukaan lain tulkinnanvaraisuutta vähentää oleellisesti teon rangaistavuuden vaatima loukkaamistarkoitus ja että se liittyy vain julkisuudessa tehtävään herjaukseen tai häpäisyyn. Jo Suomen ensimmäisen oman rikoslain tullessa voimaan 1889 katsottiin, silloisella mittapuulla varsin uudenaikaisesti, että uskontorikoksiin kohdistuvalla lainsäädännöllä turvataan ensisijaisesti ihmisten uskonnollisia tunteita. Tuolloin ajateltiin, että uskonto on yksi yhteiskunnan vakautta ylläpitävistä tekijöistä, ja siksi uskonnollisuutta murentavat teot heikentäisivät myös yhteiskunnan vakautta laajemmin. Tätä kautta myös jumalanpilkka ja uskonnon suojeleminen harhaopeilta nähtiin juuri yhteiskuntarauhan kannalta merkityksellisinä. Varsinaista jumalanpilkkaa koskeva maininta yritettiin saada poistetuksi Suomen rikoslaista ensimmäisen kerran jo vuonna 1917. Tuolloinen Eduskunta kuitenkin jätti lain vahvistamatta.

On keskeistä huomata, ettei Suomen rikoslaissa tunneta enää uskontorikoksia, vaan nykyisin uskonrauhan rikkomista käsitellään rikoslain 17 luvussa yhtenä monista muista rikoksista yhteiskuntarauhaa vastaan.

Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotion mukaan oikeudellinen perustelu siihen, miksi teko on nykyisin voimassa olevassa laissa kriminalisoitu, liittyy yleiseen järjestykseen ja yhteiskuntarauhaan: julkinen uskonnon pyhien arvojen pilkkaaminen kenenkään siihen puuttumatta voisi herättää vihaa erilaisia uskontoja ja vakaumuksia edustavien ryhmien välille ja johtaa yleisen järjestyksen vaarantumiseen. Niinpä suojeltavana oikeushyvänä ei nykyisin ole enää jonkin uskonnon tai jumalan kunnia, vaan olennaisesti yhteiskuntarauha, jonka lainsäätäjä on pelännyt vaarantuvan, jos toisten uskonnollisten käsitysten tai uskonnonharjoittamisen loukkaaminen sallittaisiin. Juuri tämä oli perusteena nykyisen lain esitöissä. Eri uskontojen jumalolennot eivät tarvitse rikoslain suojaa, mutta ihmisten uskonnollisten tunteiden ja pyhänä pitämien asioiden tarkoituksellisella loukkaamisella voi olla yleisen yhteiskuntarauhan kannalta kauaskantoisia negatiivisia seurauksia.

Soveltaminen

Nykyisen lain esitöiden mukaan uskonnollisen yhteisön asiallinen arvostelu ei toteuta uskonrauhan rikkomisen tunnusmerkistöä. Rikoksen tunnusmerkistöä ei täytä edes ivallisessa sävyssä tapahtuva arvostelu, kunhan siihen sisältyy asiallisia perusteita. Pykälän ensimmäisen kohdan soveltaminen oikeudessa edellyttää, että pyhänä pidettävään seikkaan kohdistuva käsitys on ilmaistu tavalla, joka on omiaan halventamaan kohteen arvoa toisen ihmisen silmissä.

Rangaistavuuden edellytyksenä on, että teko on tehty loukkaamistarkoituksessa. Rikoksen tunnusmerkistön täyttymiseen liittyy siis luonteeltaan erityinen lisävaatimus teon tahallisuudelle. Ilmaisun loukkaavuuden ymmärtävät myös ne, jotka eivät itse pidä loukattua asiaa pyhänä, mutta antavat muuten arvoa toisten ihmisten vakaumukselle. Rangaistavuus edellyttää myös, että loukkaava ilmaisu tapahtuu julkisesti, jolloin loukkauksen on mahdollista levitä laajempaan tietoisuuteen.

Pykälän toisessa kohdassa tarkoitettuun jumalanpalvelukseen, kirkolliseen toimitukseen tai muuhun uskonnon harjoittamiseen liittyy yleensä sellaisia perinteisiin perustuvia muotoja, että tällaisten tilanteiden erottamista esimerkiksi uskonasioita muuten käsittelevistä keskustelutilaisuuksista pidetään oletusarvoisesti mahdollisena. Säädös ei koske yksityisiä uskonnollisia tilaisuuksia. Niitä tarkastellaan kotirauhaa koskevan lainsäädäntön kannalta.

Hautajaiset mainitaan toisen kohdan lopussa tavalla, joka erottaa ne uskonnon harjoittamisesta. Siten hautajaistilaisuuden häiriköinti on rangaistavaa myös silloin, kun siihen ei liity mitään uskonnollisia elementtejä. Suomalaisen yhteiskunnan sosiaaliset normit edellyttävät kunnioittavaa suhtautumista vainajiin, hautaamiseen sekä vainajille läheisten ihmisten tunteisiin. Tämä sivuaa myös luvun 12§ pykälän säädöstä hautarauhan rikkomisesta.

Arvostelu

Rikosnimike on toisinaan herättänyt yhteiskunnallista keskustelua: Poliittisista puolueista Piraattipuolue on kannattanut uskonrauhan suojaa koskevan säännöksen lieventämistä, ja Vapaa-ajattelijain liitto puolestaan kannattaa sen lakkauttamista, koska sen mukaan muut lait suojelevat uskonnon harjoittamista häiritsemiseltä.

Perussuomalaisten Jussi Halla-aho keräsi 2013 nimiä lakialoitteeseen uskonrauhapykälän kumoamisesta. Vuonna 2015 Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö ja kokoomuksen Sampsa Kataja kannattivat lain poistamista. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson piti lakia tarpeellisena.

Oikeuskäytäntöä

Uskonrauhan rikkomistapauksia on ollut poliisitutkinnassa vuoden 1999 jälkeen. Syyttäjä voi jättää syytteen nostamatta, jos esimerkiksi teko on vähämerkityksinen.

Syksyllä 2009 Helsingin kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho sai uskonrauhan rikkomisesta 30 päiväsakkoa blogikirjoituksestaan, jossa hän muun muassa nimitti islamia ”pedofiiliuskonnoksi”.

Vuonna 2006 yksityishenkilö teki tutkintapyynnön kristinuskoaiheisten pilakuvien julkaisemisesta Vapaa-ajattelijain liiton nettisivuilla. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske päätti vuonna 2007 olla nostamatta syytteitä. Hänen mukaansa liiton puheenjohtaja Robert Brotherus ja pilakuvien piirtäjä Osmo Tammisalo eivät syyllistyneet sen enempää kiihottamiseen kansanryhmää vastaan kuin uskonrauhan rikkomiseenkaan. Vastavetona tutkintapyyntöön Vapaa-ajattelijain liitto teki evankelisluterilaisesta kirkosta rikosilmoituksen vuonna 2006. Rikosilmoituksen mukaan kirkkoa oli syytä epäillä kiihotuksesta kansanryhmää vastaan, koska kirkon nettisivuilla on julkaistu Raamattu. Liiton mielestä Raamatussa panetellaan ja solvataan ateisteja. Poliisin mukaan rikoksen tunnusmerkistö ei täyttynyt.

Katso myös

• Uskontorikos

Aiheesta muualla

• Mikko Välimaa: Professori: Rikoslain uskonrauhapykälät aikansa eläneitä. Helsingin Sanomat 30.9.2009.
• YK: Uskontojen herjaaminen on ihmisoikeusrikkomus. Suomen kuvalehti 1.4.2009.
• Kimmo Nuotio: Jumalanpilkasta viharikoksiin (Arkistoitu – Internet Archive). Haaste 1/2009.
• Pakanaverkko ja Lehto: Uskonrauha koskee vain joitain uskontoja. Pakanaverkko 8.6.2010.

Rauhat

rauhanrikos · hautarauha · joulurauha · julkisrauha · jumalanrauha · kirkkorauha · kotirauha · kuninkaanrauha · käräjärauha · maanrauha · markkinarauha · naisrauha · tierauha · uskonrauha · koulurauha