persoona
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]- henkilö, erityisesti luonteenpiirteidensä ilmentymänä
- Hän on kyllä mielenkiintoinen persoona.
- (psykologia) tietoinen ja tarkoituksellisesti toimiva olento
- (kielitiede) tekijä, teonsanan persoona lauseessa
- Taivutetun verbin persoona ilmenee suomen kielessä persoonapäätteestä.
- (kielitiede) persoonamuoto, verbin taivutusluokka
- ”Sanon” on yksikön ensimmäisen persoonan indikatiivin preesens verbistä ”sanoa”.
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈpersoːnɑ/
- tavutus: per‧soo‧na
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | persoona | persoonat |
| genetiivi | persoonan | persoonien (persoonain) |
| partitiivi | persoonaa | persoonia |
| akkusatiivi | persoona; persoonan |
persoonat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | persoonassa | persoonissa |
| elatiivi | persoonasta | persoonista |
| illatiivi | persoonaan | persooniin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | persoonalla | persoonilla |
| ablatiivi | persoonalta | persoonilta |
| allatiivi | persoonalle | persoonille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | persoonana | persoonina |
| translatiivi | persoonaksi | persooniksi |
| abessiivi | persoonatta | persoonitta |
| instruktiivi | – | persoonin |
| komitatiivi | – | persoonine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | persoona- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia
[muokkaa]- svetisismi, latinan sanasta persona ’naamio, hahmo’
Käännökset
[muokkaa]1. henkilö
|
Ks. henkilö |
Liittyvät sanat
[muokkaa]- Psykologia
- Kielitiede
Yhdyssanat
[muokkaa]kulttuuripersoona, persoonamuoto, persoonapronomini, persoonapääte, persoonataivutus, sivupersoona, teatteripersoona
Johdokset
[muokkaa]- adjektiivit: persoonallinen, persoonaton
Aiheesta muualla
[muokkaa]Viitteet
[muokkaa]- ↑ Kotimaisten kielten keskuksen Nykysuomen sanalista v. 1 (lataussivu): taivutustyyppi 10