Tämä on lupaava artikkeli.

Niger

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 27. heinäkuuta 2023 kello 11.45 käyttäjän Roquai (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Katsottu versio tästä sivusta, joka hyväksyttiin 27. heinäkuuta 2023, perustui tähän versioon.

Tämä artikkeli käsittelee valtiota. Muista merkityksistä katso Niger (täsmennyssivu).
Nigerin tasavalta
République du Niger
Nigerin lippu Nigerin vaakuna
lippu vaakuna

Nigerin sijainti Afrikassa (merkitty vaaleansinisellä ja tummanharmaalla) ja Afrikan unionissa (merkitty vaaleansinisellä).
Nigerin sijainti Afrikassa (merkitty vaaleansinisellä ja tummanharmaalla) ja Afrikan unionissa (merkitty vaaleansinisellä).

Valtiomuoto semipresidentiaalinen tasavalta
Presidentti Mohamed Bazoum
Pääkaupunki Niamey
13°31′17″N, 2°6′19″E
Muita kaupunkeja Agadez, Dosso, Maradi, Zinder
Pinta-ala
– yhteensä 1 267 000 km² [1] (sijalla 22)
– josta sisävesiä ei merkittävästi
Väkiluku (2019) 21 942 944 (sijalla 63)
– väestötiheys 17,3 as. / km²
– väestönkasvu 3,28 % [1] (2014)
Viralliset kielet ranskan kieli
Valuutta CFA-frangi (XOF)
BKT (2013)
– yhteensä 13,98 mrd. USD (PPP) [1]  (sijalla 147)
– per asukas 800 USD
HDI (2019) 0,394 [2] (sijalla 189)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 39 % [1]
– teollisuus 17 % [1]
– palvelut 44 % [1]
Aikavyöhyke UTC+1
– kesäaika ei käytössä
Itsenäisyys
 – Ranskasta
3. elokuuta 1960
Lyhenne NE
– ajoneuvot: RN
– lentokoneet: 5U
Kansainvälinen
suuntanumero		 +227
Tunnuslause Fraternité, Travail, Progrès (Veljeys, työ, edistys)
Kansallislaulu ”La Nigérienne”
Edeltäjä(t)  Nigerin siirtomaa
(1922–1960)

Nigerin tasavalta eli Niger on sisämaavaltio Länsi-Afrikassa. Sen rajanaapureita ovat Nigeria, Tšad, Libya, Algeria, Mali, Burkina Faso ja Benin. Maa itsenäistyi vuonna 1960, ja se oli sotilaiden hallitsema ja sillä oli yksipuoluejärjestelmä vuoteen 1991 asti.[1][3]

Suurin osa Nigerin 1,27 miljoonan neliökilometrin pinta-alasta on Saharan autiomaata ja Sahelia. Niinpä arviolta 22-miljoonainen väestö keskittyy maan eteläosaan. Nigerillä on suuret uraanivarat, mutta se on silti maailman köyhimpiä ja vähiten kehittyneitä maita.

Maantiede

Pinnanmuodot ja vesistöt

Nigerin pinta-ala on 1 267 000 neliökilometriä.[1] Se on pohjois-eteläsuunnassa noin 1 200 kilometriä ja itä-länsisuunnassa noin 1 460 kilometriä pitkä. Se on pinnanmuodoiltaan varsin tasainen valtio. Pohjoisosassa on useita ylänköalueita, joita halkovat vadien laaksot. Nigerin keskiosissa on Algerian rajalta etelään kulkeva Aïrvuoristo. Massivii on jakautunut laaksojen eristämiksi vuorisaariksi.[4] Sen ja samalla koko Nigerin korkein kohta on 2 022 metriin kohoava Mont Idoukal-n-Taghès. Aïrin länsi-, etelä- ja itäpuolella on aavikkomaista tasankoa. Idässä oleva Saharan Ténéré käsittää yli puolet koko maan pinta-alasta.[5] Nigerin koillisosassa on 800–1000 metrin korkuinen Djadon ylänkö ja keskisissä itäosissa yli 700 metriin kohoava Termit.[6]

Nigerin tärkein vesistöalue on maan lounaisosassa, jossa Nigerjoki virtaa sen halki 550 kilometrin matkan.[6] Nigerissä jokeen virtaa sivujokia sen etelärannalta, kun taas pohjoisessa on pääosin vanhoja harvoin täyttyviä jokiuomia.[4] Toinen merkittävä vesistöalue on maan kaakkoisosassa, joka kuuluu Tšadjärven valuma-alueeseen.[5] Nigerin ja Nigerian rajalla virtaava Yobe kuljettaa järveen vettä sadekaudella. Tšadjärven pinta-ala vaihtelee huomattavasti vuodenajan mukaan. Kun järvi on suurimmillaan, Nigerin puolelle siitä ulottuu 2 800 neliökilometriä.[4] Järven pinta-ala on kuitenkin pienentynyt 50 vuodessa 90 prosentilla 1960-luvun jälkeen.[7]

Ilmasto

Kaksi kolmasosaa Nigerin pinta-alasta on Saharan autiomaata, ja loppu kuuluu Sahelin alueeseen. Suurin osa maasta kuuluu siis kuivaan aavikkoilmastoon. Sahelin ilmastovyöhykkeeseen taas kuuluu yksi lyhyt sadekausi. Tammi-helmikuussa Saheliin puhaltaa aavikolta kuiva harmattan, mutta huhti-toukokuussa alueella alkaa vaikuttaa Atlantilta puhaltavat pasaatituulet, jotka ennustavat sadekauden alkua. Sadekausi kestää kuukaudesta neljään kuukauteen, ja elokuu on useimmilla alueilla sateisin kuukausi.[4]

Nigerin lämpötilat kuuluvat maailman korkeimpiin, ja toukokuussa vuorokauden ylin lämpötila ylittää 40 astetta koko maassa. Tammikuu on viilein kuukausi, mutta päivän korkeimmat lämpötilat ylittävät silloinkin 30 astetta lähes kaikilla mittauspisteillä. Aavikkoalueilla lämpötila voi kuitenkin öisin laskea nollan tienoille.[4]

Oheinen Niameyn ilmastotaulukko on edustava maan eteläosalle.[8]

Niameyn ilmastotilastoa
tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu
Vrk:n ka. ylin lämpötila (°C) 34 37 41 42 41 38 34 32 34 38 38 34 ka. 36,9
Vrk:n ka. alin lämpötila (°C) 14 18 22 25 27 25 23 23 23 23 18 15 ka. 21,3
Sademäärä (mm) 0 0 5 8 33 81 132 188 94 13 0 0 Σ 554
Sadepäivät (d) 0 0,1 0,2 0,6 4 6 9 12 7 1 0 0 Σ 39,9
L
ä
m
p
ö
t
i
l
a
34
14
37
18
41
22
42
25
41
27
38
25
34
23
32
23
34
23
38
23
38
18
34
15
S
a
d
a
n
t
a 		0
0
5
8
33
81
132
188
94
13
0
0


Lähde: BBC[9]

Luonto

Saharan alueella kasvillisuus on hyvin niukkaa, mutta pohjoisen vuoristoisilla alueilla on enemmän välimerellistä ja Afrikan vuoristokasvillisuutta. Sahelin pohjoisosassa kasvillisuus on ruohikkoa, mutta alueen eteläosassa kasvillisuuteen tulee mukaan myös puita. Aivan eteläisin osa Nigerista kuuluu metsäisempään Sudanin kasvillisuusalueeseen, jossa kasvaa muun muassa apinanleipäpuita ja Combretaceae-heimon puita. Nigerjoen varrella on etiopianpalmyrapalmuja.[6]

Historia

Ennen siirtomaa-aikaa

Varhaisimmat arkeologiset löydöt Aïrin vuoristosta, Ténérén autiomaasta ja Agadezin kaupungin läheltä ovat neoliittiselta kivikaudelta. Muinaisten asukkaiden elinkeinoja olivat metsästys ja keräily; kalliomaalaukset kertovat karjanhoidosta. Ensimmäisellä vuosituhannella eaa. Etelä-Libyassa asuneet garamantit tekivät ryöstöretkiä alueella asuneiden negridiheimojen keskuuteen. Roomalaiset tunkeutuivat Saharan eteläpuolelle ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina. Antiikin lähteiden mukaan he saavuttivat 100-luvun alussa ”Agisimban etiopialaisen maan”, jota monet tutkijat pitävät Aïrin ylätasankona. Saharan ylittävä vilkas karavaanikauppa johti kaupunkien (Marendet, Agadez, Tahoua, Zinder, Maradi) syntyyn. Pohjois-Afrikasta tuotiin käsityötuotteita, taateleita, viikunoita ja rusinoita, trooppisesta Afrikasta kultaa, norsunluuta ja orjia. Arabi- ja berberikauppiaiden mukana alueelle levisi islam.[10]

Bornoun sulttaanin neuvosto vuonna 1826.

600-luvulta lähtien Nigerin alue kuului keskiaikaisiin Länsi-Sudanin valtioihin: länsi- ja lounaisosat Songhaihin, itäosa Kanemiin ja myöhemmin Bornuun, ja eteläosa hausojen valtakuntiin, etupäässä Gobiriin. 1500-luvulla Songhain kulta-aikana siihen kuului myös alueen keskiosa. 1700-luvun puolivälissä lounaisosan valloittivat Aïrin tuaregit. 1800-luvun alussa fulbet kapinoivat Oman dan Fodion johdolla. Länsi- ja eteläosat liitettiin Sokotoon. Ennen eurooppalaisten tuloa alueella vallitsi feodalismi, johon liittyi orjanomistajayhteiskunnan ja alkukantaisen yhteisöjärjestelmän piirteitä.[10]

Siirtomaa-aika

Ensimmäiset eurooppalaiset tutkimusmatkailijat saapuivat alueelle 1700–1800-lukujen vaihteessa. 1800-luvun lopussa Ranska alkoi vallata siirtomaita Länsi-Sudanin sisäosista. Vuonna 1899 se lähetti Tšadjärvelle sotilasretkikunnan, joka hävitti asutusta ja ryösti Zinderin kaupungin. Vuonna 1900 perustettiin Ranskan Länsi-Afrikan Senegalin–Nigerin siirtomaahan kuulunut Zinderin autonominen sotilasalue, joka vuonna 1910 muutettiin Nigerin sotilasalueeksi. Asukkaiden vastarinta puhkesi usein muslimipappien johtamiksi aseellisiksi kapinoiksi. Tuaregit kapinoivat vuosina 1914–1918, minkä jälkeen ranskalaiset hävittivät Aïrin seutua. Vuonna 1922 Nigeristä tuli erillinen Ranskan Länsi-Afrikkaan kuulunut siirtomaa, jonka keskuksena toimi aluksi Zinder ja vuodesta 1926 lähtien Niamey.[10]

Ranskalaiset hajottivat sulttaanikunnat pieniksi hallintoalueiksi, joiden johtajina toimi usein perinteisestä ylimystöstä riippumattomia henkilöitä. Syrjäseuduilla siirtomaaherrat säilyttivät kuitenkin perinteiset hallintotavat ja turvautuivat vanhan ylimystön tukeen. Väestö pakotettiin maksamaan veroja, suorittamaan pakkotöitä ja toimimaan plantaasiviljelmien ja kaivosten halpana työvoimana.[10]

Siirtomaavallan riisto ja toistuvien kuivien kausien aiheuttamat nälänhädät synnyttivät 1920–1930-luvuilla spontaanin vastarintaliikkeen, joka alkoi järjestäytyä toisen maailmansodan jälkeen. Vuonna 1946 perustettiin Nigerin edistyspuolue, joka liittyi Rassemblement démocratique africain -järjestöön.[10] Samana vuonna Niger sai Ranskan yhteisön merentakaisen alueen aseman. Kuvernöörin yhteydessä alkoi toimia neuvoa-antava yleisneuvosto, johon kuului etupäässä perinteisen ylimystön jäseniä. Vuonna 1951 edistyspuolueesta irtaantui sen vasen siipi, joka perusti itsenäisyystaistelua johtaneen Nigerin demokraattisen liiton (vuodesta 1958 lähtien Sawaba). Poliittisia uudistuksia vaatineista ammattiliitoista tuli vuonna 1957 Mustan Afrikan työtätekevien liiton jäsen.[11]

Vuonna 1956 ranskalaiset joutuivat perustamaan paikallisen väestön valitsemia kunnallishallintoja ja vuonna 1957 muodostettiin afrikkalaisten johtama hallitus. Demokraattinen liitto voitti kuntavaalit Niameyssa ja sen johtaja Djibo Bakary nimitettiin hallituksen päämieheksi. Vuoden 1958 kansanäänestyksen tuloksena Niger julistettiin Ranskan yhteisöön kuuluvaksi autonomiseksi tasavallaksi. Samana vuonna järjestetyissä kansalliskokouksen vaaleissa edistyspuolue sai enemmistön paikoista ja sen johtajasta Hamani Diorista tuli pääministeri. Vuonna 1959 hyväksyttiin tasavallan ensimmäinen perustuslaki. Lokakuussa hallitus kielsi Sawaba-puolueen ja ammattiliittojen keskusjärjestön toiminnan. Bakary ja muut Sawaban johtajat pakenivat ulkomaille, monia sen kannattajia ja ammattiyhdistysaktivisteja pidätettiin.[11]

Itsenäisyyden aika

Niger julistautui itsenäiseksi 3. elokuuta 1960 ja erosi Ranskan yhteisöstä.[11] Marraskuussa kansalliskokous hyväksyi uuden perustuslain ja valitsi maan ensimmäiseksi presidentiksi edistyspuolueen pääsihteerin Hamani Diorin.[3] Hänen aikanaan Nigeriin pystytettiin yksipuoluejärjestelmä, joka valvoi kaikkea yhteiskunnallista toimintaa. Vuonna 1961 maa solmi yhteistyösopimuksen Ranskan kanssa. Ranska piti Nigerissä joukkojaan ja hallitsi sen ulkomaankauppaa, raha-asioita, maanpuolustusta ja koulutusjärjestelmää. Taloudellisia ja yhteiskunnallisia uudistuksia pyrittiin toteuttamaan ulkomaisen avun ja pääoman avulla. Samalla kannustettiin paikallista yrittäjyyttä ja perinteinen ylimystö säilytti valtansa. Valtion virkakoneiston ylläpitoon kului yli 40 % budjettivaroista. Maanviljelijöiden ja palkkatyöläisten asema pysyi heikkona.[11]

Vuonna 1963 sotilaat tekivät epäonnistuneen vallankaappausyrityksen. Vuonna 1964 perustettiin Sawaban johtama opposition Isänmaan demokraattinen rintama, joka kehotti kansaa aseelliseen kapinaan. Hallituksen onnistui kuitenkin tukahduttaa Sawaban aseellisten joukkojen toiminta. 1960–1970-lukujen vaihteessa maa alkoi jälleen kriisiytyä. Vuosina 1968–1974 Sahelin kuivuuden takia puolet väestöstä oli nälkäkuoleman partaalla ja virkamiehiä syytettiin korruptiosta. Vuonna 1974 upseerit kaappasivat vallan Seyni Kountchén johdolla. Samana vuonna ranskalaiset joukot vedettiin maasta ja Kountchén johtama vallankumousneuvosto onnistui muuttamaan ulkomaisten yritysten kanssa tehtyjä sopimuksia kaivannaisvarojen hyödyntämisestä.[11]

Kountchén hallinto vakautti maata ja sai aikaan jopa pientä talouskasvua[12]. Se päättyi 1980-luvun alussa jälleen uuteen kuivuuskauteen. Libyan kanssa välit olivat huonot. Libyalaiset radiolähetykset paikallisilla kielillä rohkaisivat tuaregeja ja hausoja kapinaan, ja syrjäytetyn presidentin poika johti Tripolissa Nigerin silloisen hallinnon vastaista ryhmää, jota Libyan kerrottiin myös rahoittavan. Maiden rajalla oli jopa aseellinen välikohtaus.[13]

Seyni Kountché kuoli vuonna 1987. Hänen seuraajansa Ali Saibou aloitti vallan siirtämisen siviileille. Maa sai uuden perustuslain vuonna 1989. Maa siirtyi monipuoluejärjestelmään vuosina 1990–1992.[3][1] 1990-luvun alkupuoliskolla maata koettelivat opiskelijalevottomuudet ja tuaregien kapina. Vuonna 1993 uudeksi presidentiksi valittiin ensimmäisillä vapailla vaaleilla Mahamane Ousmane. Kenraali Ibrahim Baré Maïnassara syrjäytti hänet 27. tammikuuta 1996 vallankaappauksessa. Maïnassara kuoli vuoden 1999 vallankaappauksessa, jossa Daouda Malam Wanké otti väliaikaisesti vallan.[14] Saman vuoden joulukuussa uudeksi presidentiksi valittiin vaaleilla Tandja Mamadou.[15]

2000-luvun alussa tuaregit kapinoivat toistamiseen.[16] 18. helmikuuta 2010 Nigerissä tapahtui sotilasvallankaappaus, jossa armeija syrjäytti valtakauttaan pidentämään pyrkineen Tandja Mamadoun.[17] Tammikuussa 2011 pidettiin vaalit mutta selkeää voittajaa ei ollut. Uusintavaaleja lykättiin useasti.[18][19]

Vaalit saatiin pidettyä vuonna 2011, jolloin voittajaksi tuli Mahamadou Issoufou. Hän sai 58 prosenttia annetuista äänistä. Hän esitti vaalikampanjassaan kunnianhimoisia tavoitteita, kuten maan ravinto- ja juomavesitilanteen parantamisen, rautatien rakentamisen ja turvallisuuden parantamisen.[20] Hänet valittiin tehtäväänsä uudelleen vuonna 2016.Hänen kautensa päättyi vaalitappioon vuonna 2021. [21] [22]

Niger on joutunut ottamaan vastaan kymmeniätuhansia pakolaisia eteläisestä naapurimaastaan Nigeriasta, mistä ihmiset ovat joutuneet pakenemaan Boko Haram- terroristijärjestöä. Libyan suistuttua sisällissotaan vuonna 2011 ovat siellä majailleet ääriryhmät muodostuneet uhaksi myös Nigerille. Maa on saanut niiden vastaiseen taisteluun apua Ranskalta ja Yhdysvalloilta. [23] [24]

Politiikka

Tuaregikapinallisia

Niger on semipresidentiaalinen tasavalta, jonka valtionpäämies on vaaleilla viisivuotiskaudella valittava presidentti.[1] Presidentti nimittää pääministerin, joka johtaa hallitusta. Yksikamarisella kansalliskokouksella on puolestaan lainsäädännöllinen valta.[25] Kansalliskokouksessa on 171 paikkaa. Niistä 158 valitaan suoralla kansanvaalilla. 8 edustajaa on vähemmistöillä, ja 5 valitaan ulkomailla asuvien nigeriläisten äänillä.[26]

Nigerin presidentiksi valittiin presidentinvaalien toisella kierroksella helmikuussa 2021 Mohamed Bazoum. Hän sai vallan Mahamadou Issoufoulta siirtymässä, joka oli Nigerin historian ensimmäinen demokraattinen vallanvaihto.[27] Kansainvälisten tarkkailijoiden mukaan vaalit olivat suhteellisen vapaat, vaikka oppositio syyttikin voittanutta puoluetta vaalivilpistä, mikä nostatti protesteja ja väkivaltaa ympäri maata.[28] Demokraattista vallanvaihtoa pidetään silti merkittävänä askeleena, sillä maassa on ollut useita sotilasvallankaappauksia. Asevoimat onkin merkittävä poliittinen taustavaikuttaja. Vuosien 1999 ja 2010 vallankaappauksissa asevoimat on kuitenkin pyrkinyt palauttamaan perustuslaillisen hallituksen eikä haalimaan valtaa itselleen.[29]

Bazoum valitsi vuonna 2021 hallituksensa pääministeriksi Ouhoumoudou Mahamadouun, joka edustaa Nigerin demokratian ja sosialismin puoluetta (PNDS).[27] Se sai vuoden 2020 parlamenttivaaleissa 80 paikkaa 166 valitusta. Koronapandemian takia viisi ulkonigerilaisten paikkaa jätettiin valitsematta. PNDS:n jälkeen toiseksi eniten paikkoja sai Mouvement démocratique nigérien pour une fédération africain, jolle tuli 19 edustajaa. Kaikkiaan 19 puoluetta sai edustajan parlamenttiin.[30] PNDS ja MNSD ovat Nigerin perinteisiä puolueita, mutta puoluekenttä on yleensä varsi hajanainen eikä puolueilla ole juurikaan toimintaa isompien kaupunkien ulkopuolella. Äänestäjät valitsevatkin usein ehdokkaansa klietelististen tai henkilökohtaisten suhteiden kautta.[31] Valtapuolue PNDS rajoittaa joissain määrin oppositiopuolueiden toimintaa.[26]

Talousongelmien takia maassa on poliittisesti levotonta. Maanviljelijöiden ja paimentolaisten elintapojen välillä on jännitteitä varsinkin kuivina vuosina. Paimentolaisina elävät tuaregit kokevat tulevansa syrjityiksi ja kapinoivat. Huhtikuussa 2009 tuaregikapinallisten järjestön MNJ:n (Mouvement des Nigeriens pour la Justice) johto ja maan hallitus sopivat vihamielisyyksien lopettamisesta Libyan Tripolissa pidetyissä rauhanneuvotteluissa.[3] Tuaregien lisäksi 2000-luvulla turvallisuushuolia ovat aiheuttaneet muslimiterroristit. Boko Haram on ollut uhkana Diffan alueella, ja Malin puolelta iskuja tekee Islamic State of Greater Sahara.[32]

Heinäkuun 2023 lopulla sotilaat väittivät kaataneensa Nigerin hallinnon vallankaappauksen jälkeen, kun presidentin vartiokaartin jäsenet pidättivät demokraattisissa vaaleissa valitun presidentti Mohamed Bazoumin.[33][34]

Vapauksien kehitys

Freedom Housen vuoden 2022 raportin mukaan Nigerissä tapahtui ensimmäinen vallansiirto demokraattisesti valittujen presidenttien välillä vuosien 2020–2021 vaaleissa, vaikka gallupeihin vaikuttivat syytökset petoksista ja joskus väkivaltaisista mielenosoituksista. Taistelu aktiivisten militanttiryhmien asettamia turvallisuushaasteita vastaan ​​on toiminut hallitukselle alibina kansalaisvapauksien rajoittamiseen. Turvallisuus, avoimuus ja sukupuolten tasa-arvo ovat rajallisia.[35]

Armeija

Nigerin asevoimat ovat saaneet paljon materiaalia lahjoituksina länsimailta, jotka ovat myös kouluttaneet Nigerin joukkoja. 1980-luvulla Yhdysvallat ja Länsi-Saksa kouluttivat maan ilmavoimat ja kunnostivat lentokentän lähellä Libyan rajaa. Ranska on perinteisesti varustanut ja kouluttanut Nigerin maavoimia. Sotilasapu ei ole pyyteetöntä, vaan sen on sanottu liittyvän naapurimaa Libyan uhkaan.[13]

Nigerin hallitus teki vuonna 2013 sopimuksen Ranskan ja Yhdysvaltojen kanssa, että ne saavat pitää maassa pysyvää tukikohtaa. Tukikohdasta on harjoitettu muun muassa dronella tehtyä tiedustelua Malin alueella. Niameysta on tullut merkittävä tukikohtakaupunki Ranskan ja Yhdysvaltojen tiedustelupalveluille. [36] [37]

Turvallisuus

Vaikka jihadistit ovat olleet uhkaamassa kaikilta maan rajoilta, Niger on toistaiseksi pystynyt estämään militanttiryhmien asettumisen alueelleen.[38]

Kaikista Sahelin alueen valtioista Niger on ainoa, joka joutuu ottamaan vastaan turvattomuutta kolmelta suunnalta. Näitä ovat kaakossa Nigerian rajalla on Boko Haram ollut aktiivinen, lännessä jihadistiryhmät ja pohjoisessa islamilainen valtio ja Libyan valtion romahtaminen. Mikään maan alue ei ole ollut pysyvästi terroristiryhmien miehittämä lukuun ottamatta Tšadjärven Nigerin saaria.[38]

Nigerin sietokyky johtuu suurelta osin siitä, että sen armeijan on joutunut tukahduttamaan erilaisia kapinoita. Esimerkiksi kapinat vuosina 1991–1995, joka päättyi Ouagadougoun rauhansopimukseen. Armeija tukahdutti myös Mouvement des Nigériensin (Nigerilaiset oikeuden puolesta) kapinan, joka käynnistettiin vuonna 2007. Nigerin asevoimat sai taistelukokemusta, jota se käyttää nyt hyväkseen taistellessaan islamistiterroristeja vastaan.[38]

Myös varusteiden ja koulutuksen hankinnassa on tehty paljon työtä. Niger on useiden vuosien ajan täyttänyt 15 prosenttia vuosibudjetistaan turvallisuusmenoihin. Nigerin kansalaisyhteiskunnnan ryhmät ovat julkistaneet kavallusskandaaleja. Ne arvioivat, että turvallisuus- ja puolustussektorille on maksettu lähes 1,7 miljardia CFA-frangia (yli 2,6 miljardia dollaria) viimeisten 10 vuoden aikana.[38]

Nigerin resilienssiä lisää myös operatiivinen puolustusstrategia, joka kokoaa yhteen kansallisen armeijan ja sisäiset turvallisuusjoukot. Näihin kuuluvat kansalliskaarti, santarmijoukot ja kansallisen poliisin sekä muut puolisotilaalliset joukot. Vaikka Niger on Länsi-Afrikan suurin maa pinta-alaltaan, sillä on puolustus- ja turvallisuusverkosto. Esimerkiksi kaakkoisrajalla on laaja liikkuvien ja staattisten operointipisteiden verkosto.[38]

Humanitaarinen tilanne ja turvallisuus

Niger kärsii edelleen merkittävistä humanitaarisista tarpeista konfliktien, väestön siirtymien, ruokaturvan, lasten aliravitsemuksen ja epidemioiden vuoksi. Useita alueita koetteleva väkivalta on pakottanut 376 000 ihmistä eri puolilla maata jättämään kotinsa. Lisäksi 255 000 pakolaista on paennut maahan turvattomuutta naapurimaiden Burkina Fasosta, Malista ja Nigeriasta.[39]

Humanitaarisen avun toimittaminen näille haavoittuville väestöryhmille on edelleen haaste jatkuvan väkivallan vuoksi.[39]

Hallintoalueet

Niger jakautuu seitsemään alueeseen (région; luettelon numerot liittyvät oheiseen kuvaan). Lisäksi pääkaupunki Niamey muodostaa oman pääkaupunkialueensa.

Nigerin alueet.
Nigerin hallintoalueet
Hallintoalue[40] kartalla Pääkaupunki Pinta-ala (km2) Väkiluku (1.7.2019)
Agadez 1 Agadez 667 799 605 629
Diffa 2 Diffa 156 906 738 021
Dosso 3 Dosso 33 884 2 634 733
Maradi 4 Maradi 41 796 4 359 398
Niamey 5 pääkaupunki 255 1 283 888
Tahoua 6 Tahoua 113 371 4 284 435
Tillabéri 7 Tillabéri 97 251 3 495 100
Zinder 8 Zinder 155 778 4 541 740

Talous

Äiti ja aliravittu lapsi avustuskeskuksessa vuonna 2005.

Nigerin talous on ollut lähes koko itsenäisyyden ajan kriisissä. YK:n vähiten kehittyneiden maiden listaan liittyvän arvion mukaan Niger on yksi maailman köyhimmistä valtioista.[41]

Nigerin ruokatilanne oli erityisen huono vuoden 2004 loppupuolen kuivuuden sekä heinäsirkkatuhojen jälkeen. Otsikoihin nousi G8-kokous, jossa annettiin Nigerin velkoja anteeksi, mutta ei lainkaan käsitelty nälkäasiaa.[42] Nälänhädän arvioitiin koskevan ainakin 2,5 miljoonaa nigeriläistä.[1] Vuosien 2005–2008 sadot olivat hiukan parempia, mutta 2009 oli jälleen katovuosi.[12]

Bruttokansantuote (PPP) henkeä kohti vuonna 2013 oli 800 Yhdysvaltain dollaria, sama kuin muutamana edellisenä vuonna. Näillä lukemilla Niger on maailman kymmenen köyhimmän maan joukossa.[1] YK:n kehitysohjelma UNDP:n laskeman Inhimillisen kehityksen indeksiksillä (Human Development Index, HDI) mitattuna Niger sijoittui vuonna 2012 viimeiselle eli 187. sijalle. Sen HDI-arvo on noussut vuosina 2000–2007 lähes neljällä prosentilla vuosittain.[43]

Tärkeimmät ravintokasvit ovat hirssi ja durra. Vientiin kasvatetaan papuja ja sipuleita.[12]

Niger on yksi maailman suurimmista uraanintuottajista.[44] Akoutan ja Arlitin uraanikaivokset ovat eräitä maailman suurimmista. Yhdessä ne tuottavat noin seitsemän prosenttia maailman uraanista.[45] Merkittävimpiin luonnonvaroihin kuuluvat uraanin lisäksi kivihiili, rautamalmi, tina ja fosfaatti.[1]

Talouden yksityissektorin on Nigerissä vaikea lähteä kehittymään. Maan sisämarkkinat ovat pienet ja yritysten on vaikea saada luottoa kehityshankkeisiinsa. Ulkomaisia investoijia ei ole juurikaan tullut, vaikka maan hallinto on yrittänyt niitä aktiivisesti houkutella.[46]

Maan kansantuote on noussut vuosien 2016–2018 aikana 5,6 %. Kasvun on aiheuttanut investoinnit infrastruktuuriin, palveluihin ja luonnonvarateollisuuteen. Myös maatalouden tuottavuus on parantunut. Maan koulutusoloissa ja terveydenhoidossa on havaittu myönteistä kehitystä. Köyhyydessä elävien kansalaisten osuus väestöstä oli 48 prosenttia vuonna 2011, mutta enää 40 prosenttia vuonna 2016. Nuorisotyöttömyys on ollut kuitenkin nousussa: 17 prosenttia nuorista oli työttömiä vuonna 2017.[47]

Nigerin talous kasvoi 6,3 % vuonna 2019. Talouskasvun veturina toimi maatalous, joka hyötyi hyvistä sääolosuhteista. Lisäksi maahan rakennettiin uutta infrastruktuuria. Talouden uhkana olivat naapurimaa Nigeriasta levinneet levottomuudet ja maiden välinen raja suljettiin elokuussa 2019.[48]

Vuonna 2020 Nigerin taloutta uhkaavat erityisesti koronaviruspandemia, heikentynyt turvallisuus ja öljyn hinnan halpeneminen.[48]

Öljyvarat

Nigeristä on löydetty myös öljyesiintymiä. Vuonna 1992 yhdysvaltalainen Hunt Oil Company sai oikeuden hyödyntää Djadon ylängön öljyesiintymiä. China National Petroleum sai oikeuden hyödyntää Teneren alueen öljyvarantoja vuonna 2003. Yhtiö on luvannut hyödyntää enemmänkin Nigerin öljyvarantoja ja rakentaa jalostamon lähelle Zinderiä. Lisäksi tekeillä on öljyputki viennin helpottamiseksi. Myös venäläinen Gazprom on kiinnostunut toimimaan alueella.[49] Öljyä on pumpattu vuodesta 2011, mutta tuotanto on mennyt omaan jalostamoon. China National Petroleum sai lisää oikeuksia vuonna 2013. Vientiliikennettä suunnitellaan Tšadin ja Kamerunin kautta.[50] Toistaiseksi öljytulot ovat jääneet paljon ennusteita huonommaksi logistiikkaongelmien takia.[1]

Liikenne

Nigerissä on 27 lentokenttää, joista kymmenen kiitotie on päällystetty ja kolmen kiitotie on yli 2 500 metriä pitkä.[1] Niamey on varsinainen kansainvälisen liikenteen keskus, mutta myös Agadezista on lentoja Pariisiin.[51] Vesiväyliä on 300 km, Niger-joki on kulkukelpoinen Gayaan asti syyskuusta maaliskuuhun. Maanteitä on paljon, mutta vain vajaat 4 000 kilometriä on päällystetty.[1]

Rautatietä maassa ei ollut ennen 2010-lukua. Niger on osallisena hankkeissa jotka yhdistäisivät maan Länsi-Afrikan rataverkkoon. Euroopan unioni, Ranska ja romanialainen kaivosmiljonääri Frank Timiş olivat käynnistämässä ratahanketta, joka yhdistäisi Niameyn Burkina Fason pääkaupunkiin Ouagadougouhun. Hanketta ryhdyttiin valmistelemaan vuonna 2013 ja rata palvelisi vientiä.[52]

Toinen ratahanke yhdistäisi Niameyn beniniläiseen Cotonoun satamakaupunkiin. Beninin ja Nigerin presidentit allekirjoittivat asiaa koskevan sopimuksen maaliskuussa 2014. Rautatieprojektin juhlallisia avajaisia vietettiin Niameyssä 7. huhtikuuta 2014. Paikalla olivat Nigerin, Togon ja Beninin presidentit.[53][54]

Rakenteilla olevaa rataosuutta Niameyssa.

Ratahanke on osa suurempaa Länsi-Afrikan pääkaupunkeja yhdistävää ratahanketta. Rautatien on tarkoitus yhdistää Cotonoun, Niameyn, Ouagadougoun ja Abidjanin kaupungit. Lisäksi rakennettaisiin yhteys Loméen. Sekä henkilö- että tavaraliikennettä palvelevan radan pitäisi valmistua vuonna 2020.päivitettävä Liikennöinti Niameysta Dosson kaupunkiin alkoi jo 18 kuukautta sopimuksen allekirjoittamisesta. [55][56] [57]

Helmikuussa 2021 ilmoitettiin uudesta rautatiehankkeesta. Portugalilainen Mota-Engil yhtiö on aloittamassa uutta ratayhteyttä, joka valmistuessaan yhdistäisi Nigeriassa olevan Kanon kaupungin Nigerissä olevaan Maradin kaupunkiin. Hanke on siitä harvinainen alueella, että sitä eivät rakenna kiinalaiset yhtiöt, eikä siihen tule myöskään kiinalaista rahoitusta. Valmis rata vauhdittaisi Nigerin ulkomaankauppaa. [58]

Väestö

Wodaabe-kansan nuoria naisia.

Nigerin tilastokeskuksen mukaan maan väkiluku 1. heinäkuuta 2019 oli 21 942 944.[40] Nigerin syntyvyysaste ja väestönkasvuprosentti kuuluvat koko maailman suurimpiin. Samaan aikaan kuolleisuusaste on Afrikan korkeimpia.[59] Vuonna 2015 kokonaishedelmällisyysluku oli 7,3, ja Population Reference Bureaun mukaan väestönkasvu on 3,8 prosenttia vuodessa. Väestö on myös hyvin nuorta, sillä yli puolet asukkaista on alle 15-vuotiaista. Määrä on suurempi kuin missään muualla.[60][61]

Nigerin suurimmat etniset ryhmät ovat hausat (55,4 % vuonna 2001), djermat ja songhait (21,0 %), tuaregit (9,3 %), fulbet (8,5 %), kanurit ja mangat (4,7 %), gurmat (0,4 %) ja tubut (0,4 %).[62] Nigerin virallinen kieli on ranska, mutta sitä lopulta ymmärtää vain pieni osa kansasta. Suurimmat kielet ovat hausa ja songhai. Hausa on yksi Länsi-Afrikan merkittävimpiä kieliä, ja sitä ymmärtää myös iso osa osa nigeriläisistä. Seuraavaksi suurimpia paikallisia kieliä ovat fulbejen fulani, tuaregien tamashek ja kanuri.[59]

Noin neljä viidesosaa kansasta on sunnimuslimeja. Šiialaisten osuus on noin viisi prosenttia. Kristittyjä on jonkun verran kaupungeissa, ja se on pääosin eurooppalaisten uskonto. Perinteisen animismin seuraajien osuus on noin yhdeksän prosenttia.[59]

YK:n kehitysohjelma UNEPin tilastoi Nigerin vuonna 2015 maailman alhaisimman lukutaitoprosentin maaksi: ainoastaan 19,1 % aikuisista oli lukutaitoisia.[63] Koulunkäynti on periaatteessa pakollista kuuden vuoden ajan, mutta osallistumisaste on matala.[12] Osallistujien määrä on kuitenkin pystytty 2010-luvulla nostamaan, mutta silti yli 50 prosenttia 7–16-vuotiaista ei ole koulussa.[64] Peruskoulun aloitti vuonna 2017 yli 74,7 prosenttia ikäluokasta, kun vuonna 2011 sen aloitti 66,5 prosenttia. Tyttöjen aloitusprosentti on kasvanut noin kymmenen prosenttiyksikköä 59,8 prosentista 69,2 prosenttiin. Toiselle asteelle meni vuonna 2017 noin 24 prosenttia ja korkeakouluihin 3,7 prosenttia ikäluokasta.[65] Koulutuksen taso on erityisesti maaseudulla erittäin huono, ja monin paikoin ei edes ole mahdollisuutta koulunkäyntiin.[66] Vuoden 2017 tietojen mukaan vain alle kahdeksan prosenttia koululaisista saa peruskoulusta riittävän lukutaidon ja matemaattisen osaamisen ja vain kolmanneksella opettajista oli hyväksyttävät opetustaidot.[64]

Nigerin terveydenhuolto on riittämätöntä, ja imeväiskuolleisuus on korkea. Maaseudulla terveyspalvelut ovat kuitenkin onnistuneet taistelussa unitautia ja aivokalvontulehdusa vastaan, mutta maassa esiintyy edelleen tuberkuloosia, malaria ja lepraa.[59] Maailman nälkäindeksissä Nigerin tulos oli vuonna 2019 30,2, kun se oli ollut vuonna 2000 perät 52,1. Alle viisivuotiaiden kuolleisuus on laskenut vuosien 2000–2017 aikana 22,4 prosentista 8,5 prosenttiin. Lapsikuolleisuuden laskussa on ollut erityisen mekrittävässä osassa naisten ja lasten terveydenhuoltopalvelujen parantuminen, rokotekampanjat, hyönteismyrkyillä käsitellyt sänkyverkot ja ravinto-ohjelma. Lasten kroonista aliravitsemusta on saatu 2000-luvulla pienennettyä, mutta monien nigeriläisten ravinto on silti riittämätöntä.[67]

Kulttuuri

Koska Nigerin valtion rajat ovat siirtomaaisäntien vetämät, ne eivät noudattele etnisiä tai perinteisiä kulttuurien rajoja. Itsenäistymisestä alkaen hallitus on pyrkinyt luomaan yhtenäistä nigeriläistä kulttuuria.[68]

Saharan paimentolaisheimot ylläpitävät vanhoja kulttuuriperinteitä. Monet tuaregit elävät puolinomadista elämää, ja joissakin kylissä on sekaisin savimajoja ja siirrettäviä telttoja.[68]

Nigeriläistä perusruokaa on paksu hirssipuuro, jonka lisukkeena on kasviskastiketta, johon toisinaan lisätään vähän lihaa. Yleisemmin liha kuitenkin tarjotaan erillisenä, grillattuna tai paistettuna. Pohjoisessa hirssipuuroa keitetään myös vuohenmaitoon. Hirssin lisäksi viljoista käytetään maissia, durraa ja juhlatilanteissa riisiä.[68]

Maan hallitus omistaa vuonna 1958 perustetun radioaseman nimeltä La Voix du Sahel. Maassa on myös monia yksityisiä radioasemia kuten Anfani FM , Radio Sarounia ja Radio et Musique. Niissä on ohjelmia sekä ranskaksi, että paikallisilla kielillä kuten hausaksi ja djermaksi.[69]

Urheilu

Niger on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1972 alkaen. Issaka Daborg sai nyrkkeilyssä pronssia vuonna 1972, ja on maansa toistaiseksi ainoa olympiamitalisti.[70] Lontoon olympiakisoissa maata edusti soutaja Hamadou Issaka sekä viisi muuta urheilijaa. Nigerin jalkapallomaajoukkue on jäänyt yhdeksi maanosansa heikoimmista maajoukkueista. FIFAn rankingissa se on sijalla 154.[71]

Katso myös

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Niger The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi)
  2. ↑ Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  3. ↑ a b c d Timeline Niger BBC
  4. ↑ a b c d e Laya & Fuglestad: Niger: Land Encyclopedia Britannica. Viitattu 16.8.2021. (englanniksi)
  5. ↑ a b Niger Länder-Lexikon. Viitattu 16.8.2021. (saksaksi)
  6. ↑ a b c Geography African Bird Club. Viitattu 16.8.2021. (saksaksi)
  7. ↑ Will Ross: Lake Chad: Can the vanishing lake be saved? BBC News. 31.3.2018. BBC. Viitattu 16.8.2021. (englanniksi)
  8. ↑ Country Guide: Niger BBC Weather
  9. ↑ Average Conditions: Niamey BBC Weather
  10. ↑ a b c d e Afrika: entsiklopeditšeski spravotšnik, tom 2, s. 240. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1987.
  11. ↑ a b c d e Afrika: entsiklopeditšeski spravotšnik, tom 2, s. 241. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1987.
  12. ↑ a b c d background Note (Previous Editions) 2/10. US Department of State. Viitattu 28.12.2014.
  13. ↑ a b Niamey Journal; Wary Niger Wonders: Why Is Qaddafi Smiling? NY Times 1988
  14. ↑ 1999: President of Niger 'killed in ambush' On This Day, BBC News
  15. ↑ Profile: Mamadou Tandja BBC News (englanniksi)
  16. ↑ Niger leader meets Tuareg rebels BBC News. Viitattu 24.2.2010. (englanniksi)
  17. ↑ Sotilasjuntta otti Nigerin komentoonsa Helsingin Sanomat. Viitattu 24.2.2010.
  18. ↑ http://www.businessweek.com/news/2011-02-04/niger-s-presidential-election-heads-to-march-runoff.html
  19. ↑ http://english.aljazeera.net/news/africa/2009/05/2009526174440137316.html
  20. ↑ 10 pidätetty vallankaappauksen yrityksestä Nigerissa 3.8.2011. Yle Uutiset. Viitattu 20.12.2012.
  21. ↑ http://www.smh.com.au/world/boycott-helps-mahamadou-issoufou-win reelection-in-niger-20160323-gnp7q4.html
  22. ↑ http://aljazeera.com/news/2016/03/niger-president-issoufou-scores-landslide-election-win-16032305403939.html
  23. ↑ http://www.voanews.com/africa/unhcr-attacks-nw-nigeria-send-thousands-fleeing-niger
  24. ↑ https://asian-defence-news.blogspot.com/2015/01/france-ready-to-strike-extremists-on.html
  25. ↑ Laya & Fuglestad: Niger: Government and society Encyclopedia Britannica. Viitattu 16.8.2021. (englanniksi)
  26. ↑ a b Niger: Freedom in the World 2021 Country Report Freedom House. Viitattu 16.8.2021. (englanniksi)
  27. ↑ a b Niger's President Bazoum appoints former minister Mahamadou as PM Africanews. 4.4.2021. Viitattu 16.8.2021. (englanniksi)
  28. ↑ Nourdine Harouna Abdou: Despite Post-Election Violence, Niger Achieves Democratic Breakthrough 12.3.2021. The United States Institute of Peace. Viitattu 16.8.2021. (englanniksi)
  29. ↑ BTI 2020 Country Report — Niger, s. 8.
  30. ↑ Niger: National Assemby – Election results IPU. Viitattu 16.8.2021. (englanniksi)
  31. ↑ BTI 2020 Country Report — Niger, s. 13–14.
  32. ↑ Niger suffers deadliest raids by suspected jihadists BBC News. 23.3.2021. BBC. Viitattu 16.8.2021. (englanniksi)
  33. ↑ Nigerissä joukko sotilaita väittää kaapanneensa vallan maan presidentiltä Yle Uutiset. 27.7.2023. Viitattu 27.7.2023.
  34. ↑ https://www.facebook.com/FRANCE24.English:+Niger soldiers say President Bazoum has been removed, borders closed France 24. 26.7.2023. Viitattu 27.7.2023. (englanniksi)
  35. ↑ Niger: Freedom in the World 2022 Country Report Freedom House. Viitattu 7.11.2022. (englanniksi)
  36. ↑ https://web.archive.org/web/20140810092943/http://www.algerie1.com/actualite/mise-en-oeuvre
  37. ↑ https://www.rfi.fr/fr/afrique/20140719-niger-niamey-francois-hollande-visite-base-101-centre-drones
  38. ↑ a b c d e Security: Niger is in tough neighbourhood. So how does it remain resilient? The Africa Report.com. 16.11.2022. Viitattu 8.5.2023. (englanti)
  39. ↑ a b Niger civil-protection-humanitarian-aid.ec.europa.eu. Viitattu 8.5.2023. (englanniksi)
  40. ↑ a b Tableau de Bord Social édition 2020, s. 6.
  41. ↑ Niger Profiles of Least Developed Countries. YK. Viitattu 25.9.2010. (englanniksi)
  42. ↑ Niger food crisis timeline BBC 2005
  43. ↑ Human Development Report 2009 UNDP. Viitattu 23.12.2009. (englanniksi)
  44. ↑ Mbendi
  45. ↑ Uranium in Niger World Nuclear
  46. ↑ https://www.cia.gov/library/publications/the-world-factbook/geos/ng.html
  47. ↑ https://www.afdb.org/en/countries-west-africa-niger/niger-economic-outlook
  48. ↑ a b http://www.worldbank.org/en/country/niger/overview
  49. ↑ The Oil and Gas Secotr in Niger CFG Niger. Viitattu 28.12.2014.
  50. ↑ Niger awards second oil permit to CNPC, plans exports 2013. Reuters. Viitattu 28.12.2014.
  51. ↑ Getting There Lonely Planet
  52. ↑ Niger to Ivory Coast rail link lays tracks for African infrastructure expansion The Guardian. Viitattu 28.12.2014.
  53. ↑ Infrastructures: Niger on rails. Africa Top Success. Viitattu 28.12.2014.
  54. ↑ West Africa: New railway network aims to boost inter-regional trade Africa Renewal Oniline. UN. Viitattu 28.12.2014.
  55. ↑ http://www.bollore-africa-logistics.com/en/media/news/blueline-niger
  56. ↑ http://www.Niger2020.com/
  57. ↑ http://www.bollore-transport-logistics.com/en/business-lines/bollore-railways/bollore-railways-concessions.html
  58. ↑ http://www.railway-technology.com/news/mota-engil-nigeria-niger-railway-line/
  59. ↑ a b c d Laya & Fuglestad: Niger: People Encyclopedia Britannica. Viitattu 18.8.2021. (englanniksi)
  60. ↑ Tableau de Bord Social édition 2020, s. 11.
  61. ↑ May, John F: Niger has the world’s highest birth rate – and that may be a recipe for unrest The Conversation. 21.3.2019. The Conversation Trust (UK) Limited. Viitattu 18.8.2021. (englanniksi)
  62. ↑ Annuaire statistique des cinquante ans d’independance du Niger stat-niger.org. Viitattu 21.3.2016.
  63. ↑ Adult literacy rate (% ages 15 and older) (2015 tiedot) UNDP, undp.org. Viitattu 21.6.2018. (englanniksi)
  64. ↑ a b Education Unicef. Viitattu 18.8.2021. (englanniksi)
  65. ↑ Niger UNESCO Institute of Statistics. Viitattu 18.8.2021. (englanniksi)
  66. ↑ BTI 2020 Country Report — Niger, s. 15.
  67. ↑ A Closer Look at Hunger and Undernutrition in Niger Global Hunger Index. Viitattu 18.8.2021. (englanniksi)
  68. ↑ a b c Niger Countries and Their Cultures
  69. ↑ https://web.archive.org/web/20080820081125/http://www.ukdx.org.uk/fm/Niger/Niger.htm
  70. ↑ Niger Sport reference
  71. ↑ Niger FIFA

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Niger.
Wikimatkoissa on matkaopas aiheesta Niger
Jäsenet
Jäädytetty
Tarkkailijat

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Niger&oldid=21708703”