Belomorsk

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”Sorokka” ohjaa tänne. Päähineesta kertoo Sorokka (päähine).
Belomorsk
Беломорск
lippu
lippu		 vaakuna
vaakuna

Belomorsk

Koordinaatit: 64°31′30″N, 34°46′00″E

Valtio Venäjä
Tasavalta Karjalan tasavalta
Piiri Belomorskin piiri
Ensimmäinen maininta 1419
Kaupungiksi 11. syyskuuta 1938
Hallinto
 – Asutustyyppi kaupunki
 – Hallinnon tyyppi kaupunkikunta
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 258 km²
Väkiluku (2011) 12 900
Aikavyöhyke UTC+3 (MSK)
Postinumero 186500









Belomorskin kaupunkikunta piirin kartalla.
Belomorskin rautatieasema.
Vienanmeren kanava Belomorskissa.
Näkymä Sorokanlahdelle. Sergei Prokudin-Gorskin värivalokuva vuodelta 1916.

Belomorsk[1] (ven. Беломо́рск, vuoteen 1938 saakka ven. Сорока, Soroka, suom. Sorokka) on kaupunki, kaupunkikunta ja Belomorskin piirin hallinnollinen keskus Karjalan tasavallassa Venäjällä. Se sijaitsee Vienanmeren rannalla Ala-Uikujoen suussa 376 kilometriä Petroskoista pohjoiseen.[2] Vuonna 2011 kaupungissa oli 11 900 ja kunnassa 12 900 asukasta[3].

Maantiede ja ilmasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Belomorskin kaupunkikunnan pinta-ala on 258 neliökilometriä[4]. Se rajoittuu pohjoisessa, lännessä ja lounaassa Belomorskin piirin Sosnavitsan ja kaakossa Suman maalaiskuntiin[5]. Pinta-alasta valtaosa on metsää[6].

Kunta kuuluu Vienanmeren alankoon[7]. Vesistöjä ovat Vienanmeri, Uiunsaaren ja Belomorskin tekojärvet, Ala-Uikujoki ja sen sivuhaara Siisna (ven. Šižnja), Belomorskin tekojärveen laskeva Uda sekä Vienanmeren Sorokanlahteen laskevat Suuri- ja Pieni-Ketmuksajoet (Bolšaja ja Malaja Ketmuksa). Hyötykaivannaisia ovat savi, graniittigneissi ja granaatti.[8]

Kaupungin ilmastossa on lauhkean mannerilmaston ja meri-ilmaston piirteitä. Talvi on pitkä ja leuto, kesä lyhyt, viileä ja säältään epävakainen. Tammikuun keskilämpötila on –10,8 °C ja heinäkuun 14,5 °C. Vuotuinen sademäärä on 435 millimetriä.[9]

Asutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupungin lisäksi Belomorskin kuntaan kuuluvat Vodnikovin, Zolotetsin ja Vienanmeren kanavan 16.–19. sulkujen asutukset, Matinvaaran (ven. Matigora), Saliniemen (Salnavolok), Siisnan ja Uiunsaaren kylät sekä Gorelyi Mostin sivuutusasema. Vodnikov, 19. sulun asutus ja Gorelyi Most luetaan virallisesti osaksi Belomorskin kaupunkia. Kaupungin jälkeen toiseksi suurin asutuskeskus on 900 asukkaan Zolotets.[10] Kunnan alueella on 16 puutarhapalsta- ja huvila-aluetta[11].

Asukasluvun kehitys

1959 1970 1979 1989 2002 2010
14 783[12] 16 595[13] 18 071[14] 18 935[15] 13 103[16] 12 121[17]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisimmat merkit alueen ihmisasutuksesta ovat noin 5 000–6 000 vuotta vanhat kalliopiirrokset Uikujoen suiston saarilla[18][19]. Uikujoen suuhaaran Sorokan kala-apajat mainitaan ensimmäisen kerran vuodelta 1419 peräisin olevassa kauppakirjassa[20]. Nimen Sorokka uskotaan perustuvan karjalaiseen nimitykseen Saarijoki, joka on mukautunut venäjän sanoihin soróka (’harakka’) tai soroká (numeraalin 40 taivutusmuoto)[21]. Joen suuhun rakennettiin 1400-luvun alussa tsasouna ja vuosisadan loppupuolella kirkko, jonka ympärille muodostui Solovetskin luostarin skiitta[22]. Sorokan pomorilaiskylä kuului luostarin alaisuuteen vuodesta 1551[2]. Heikkojen kulkuyhteyksiensä takia siitä ei kehittynyt Suman kaltaista kaupankäynnin keskusta[23].

Vuonna 1869 Sorokkaan perustettiin pietarilaisten Beljajevin veljesten saha ja myöhemmin kaksi muuta sahalaitosta. 1900-luvun alussa Sorokka oli Arkangelin läänin Kemin kihlakuntaan kuuluneen volostin eli kunnan keskus, jossa oli yli tuhat asukasta, kirkko, koulu ja postiasema. Sorokan volostiin kuuluivat myös Kuivaniemen (ven. Suhoje), Saliniemen, Siisnan, Uiunsaaren ja Virman kylät.[24] Vuonna 1907 volostissa oli 3 700 asukasta, joista 16,5 % oli karjalaisia[25].

Vuonna 1916 perustettiin Muurmannin radalla sijainnut Sorokan rautatieasema ja vuosina 1931–1933 rakennettiin kaupungin alueelle päättyvä Vienanmeren–Itämeren kanava[2]. Vuonna 1927 muodostettiin aluksi kymmeneen kyläneuvostoalueeseen jaettu Sorokan piiri, jonka hallinnollisena keskuksena toimi Sorokan kylä[26][27]. Sorokan kylässä sekä erillisen Sorokan asutusneuvoston muodostaneessa Soluninille nimetyssä työläisasutuksessa oli vuonna 1933 yhteensä 9 600 asukasta, joista 319 oli karjalaisia ja 40 suomalaisia[28].

Sorokan kylä ja rautatieasema, Soluninille nimetty työläisasutus sekä kanavatyöntekijöiden taajama Vodnikov yhdistettiin vuonna 1938 Belomorskin kaupungiksi. Jatkosodan aikana suomalaisten miehittäessä Petroskoita Belomorsk toimi Karjalais-suomalaisen neuvostotasavallan väliaikaisena pääkaupunkina.[2]

Liikenne, talous ja palvelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupungin kautta kulkee Muurmannin rautatie, josta haarautuu rata Arkangelin alueen Obozerskiin. Belomorskin asema on rautatiepiirin keskus, jonka kautta kulkee päivittäin noin kymmenen paria kaukojunia ja kaksi paria paikallisjunia. Kaupungista on maantieyhteydet Pietarin ja Murmanskin väliselle M18-valtatielle Pušnoihin, Suman kautta Kuolismaan sekä Vienanmeren rannalle Rastnavolokiin. Linja-autoliikenne suuntautuu Kostamukseen, Segežaan, Karhumäkeen ja Petroskoihin. Siisnajokea pitkin kulkee Vienanmeren–Itämeren kanava. Sorokanlahden rannalla on kalasatama ja Vienanmeren kanavan varrella Vodnikovissa merisatama. Kaupungissa on myös helikopterilentokenttä.[29]

Talous perustuu puunjalostukseen, jota edustaa Belomorskin saha- ja puunjalostuskombinaatti sekä neljä muuta sahalaitosta. Lisäksi on elintarvike-, metalli- ja rakennusteollisuutta sekä kalastusyrityksiä.[2][30] Uikujoella on Belomorskin ja Uiunsaaren vesivoimalaitokset[31].

Belomorskissa toimii kolme keskikoulua, lasten luomistyön keskus, taide- ja musiikkikoulut sekä Petroskoin yliopiston haaraosasto. Kulttuurilaitoksia ovat piirin kulttuuritalo, kaksi kirjastoa, pomorikulttuurin keskus ja kotiseutumuseo. Sosiaali- ja terveyspalveluihin kuuluvat piirisairaala poliklinikkoineen ja ensiapuasemineen, lastenpoliklinikka, lastenkoti ja sosiaalipalvelukeskus. Kaupungissa on kaksi ortodoksista kirkkoa. Eräitä julkisia palveluja on myös Vodnikovissa ja Zolotetsissa.[32] Paikallislehtenä ilmestyy Belomorskaja tribuna[33].

Kaupunkikuva, nähtävyydet ja matkailu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa Belomorskista sijaitsee Uikujoen päähaaran ja Siisnajoen muodostamalla saarella. Hallintorakennukset ovat keskellä Uikujokea sijaitsevalla saarella ja joen itäpuolella, rautatieasema sen länsipuolella ja merisatama Siisnan itärannalla. Pääsaarella sijaitsevat Belomorskin saha- ja puunjalostuskombinaatti sekä Vygin rautatieasema.[2] Kaupungissa on noin 30 saarta ja 40 siltaa, joiden takia sitä toisinaan kutsutaan ”Pohjolan Venetsiaksi”[34].

Seudulla on lukuisia kivikautisia asuinpaikkoja[35]. Uikujoen saarilla Uiunsaaren ja Belomorskin vesivoimalaitosten välillä sijaitsee Euroopan-puoleisen Venäjän suurin kalliopiirrosalue (Besovy Sledki, Jerpin Pudas, Zalavruga ja joukko nimettömiä saaria)[2][36]. Rakennusmuistomerkkeihin kuuluu 1900-luvun alussa pystytetty saharakennus. Historialliset kohteet liittyvät Venäjän kansalaissotaan, toiseen maailmansotaan sekä kaupungissa asuneeseen runonlaulaja Fekla Bykovaan. Keskustassa on Venäjän kansalaissodassa kaatuneen Sorokan neuvoston ensimmäisen puheenjohtajan Vasili Soluninin ja Neuvostoliiton sankarin Andrei Paškovin rintakuvat.[37]

Belomorskista tehdään opastettuja retkiä kalliopiirroksille ja Vienanmeren saaressa sijaitsevaan Solovetskin luostariin[18]. Majoituspalveluihin kuuluvat Gandvik- ja Belomorje-hotellit sekä lomakylä Vyg. Kaupungissa on ravintola ja joukko kahviloita.[38]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Venäjän federaation paikannimiä, s. 32. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2 Teoksen verkkoversio (viitattu 23.1.2013).
  2. ↑ a b c d e f g Karelija: entsiklopedija. Tom 1, s. 154. Petrozavodsk: Petropress, 2007. ISBN 978-5-8430-0123-0
  3. ↑ Generalnyi plan, s. 4–5.
  4. ↑ Generalnyi plan, s. 4.
  5. ↑ Generalnyi plan, s. 13.
  6. ↑ Generalnyi plan, s. 79.
  7. ↑ Generalnyi plan, s. 15.
  8. ↑ Generalnyi plan, s. 18–19.
  9. ↑ Generalnyi plan, s. 15–16.
  10. ↑ Generalnyi plan, s. 5.
  11. ↑ Generalnyi plan, s. 49.
  12. ↑ Demoskop Weekly: Vsesojuznaja perepis naselenija 1959 g. demoscope.ru. Viitattu 21.5.2013. (venäjäksi)
  13. ↑ Demoskop Weekly: Vsesojuznaja perepis naselenija 1970 g. demoscope.ru. Viitattu 21.5.2013. (venäjäksi)
  14. ↑ Demoskop Weekly: Vsesojuznaja perepis naselenija 1979 g. demoscope.ru. Viitattu 21.5.2013. (venäjäksi)
  15. ↑ Demoskop Weekly: Vsesojuznaja perepis naselenija 1989 g. demoscope.ru. Viitattu 21.5.2013. (venäjäksi)
  16. ↑ Demoskop Weekly: Vserossijskaja perepis naselenija 2002 g. demoscope.ru. Viitattu 21.5.2013. (venäjäksi)
  17. ↑ Vserossijskaja perepis naselenija 2010 g. Tšislennost naselenija Rossii, federalnyh okrugov, subjektov Rossijskoi Federatsii, gorodskih okrugov, munitsipalnyh raionov, gorodskih i selskih poseleni (PDF) gks.ru. Arkistoitu 5.6.2013. Viitattu 21.5.2013. (venäjäksi)
  18. ↑ a b Karjalan tasavalta 1997, s. 56–57. Jyväskylä: Yrityspalvelu Karelski, 1997. ISBN 952-90-8324-6
  19. ↑ Lehtipuu, Markus: Karjala, suomalainen matkaopas, s. 298-300. (Toinen, korjattu painos) Keuruu: Finnish Guidebooks Oy, 2001. ISBN 952-9715-13-7
  20. ↑ Korennyje narody Karelii: Skolko let Belomorsku? knk.karelia.ru. Viitattu 22.5.2013. (venäjäksi)
  21. ↑ Kert, G. M.; Mamontova, N. N.: Zagadki karelskoi toponimiki, s. 39. Petrozavodsk: Karelija, 1976.
  22. ↑ Kirkinen, Heikki: Karjala idän ja lännen välissä I: Venäjän Karjala renessanssiajalla (1478–1617), s. 241. Helsinki: Kirjayhtymä, 1970.
  23. ↑ Kirkinen, Heikki: Karjala idän ja lännen välissä I: Venäjän Karjala renessanssiajalla (1748–1617), s. 113. Helsinki: Kirjayhtymä, 1970.
  24. ↑ Spisok naseljonnyh mest Arhangelskoi gubernii k 1905 godu, s. 186–187. Arhangelsk: Arhangelski gubernski statistitšeski komitet, 1907.
  25. ↑ Karjalan kirja, s. 845. Porvoo–Helsinki: Werner Söderström, 1932.
  26. ↑ Karelija: entsiklopedija. Tom 1, s. 156. Petrozavodsk: Petropress, 2007. ISBN 978-5-8430-0123-0
  27. ↑ Karjalan ASNT:n tilastohallinto/Igor Sergejev: Karjalan ASNT:n asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1926 väestönlaskun aineiston mukaan) Suomen Sukututkimusseura. Arkistoitu 21.10.2013. Viitattu 21.5.2013.
  28. ↑ Karjalan Autonominen Sosialistinen Neuvosto-Tasavalta: Asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1933 väestönlaskun ainehiston mukaan), s. 19. Petroskoi: KASNT:n KTLH, Sojusorgutshet, 1935.
  29. ↑ Generalnyi plan, s. 30–33.
  30. ↑ Generalnyi plan, s. 55–56.
  31. ↑ Generalnyi plan, s. 50.
  32. ↑ Generalnyi plan, s. 36–39.
  33. ↑ Generalnyi plan, s. 43.
  34. ↑ Belomorski munitsipalnyi raion: Istorija goroda 2011. Veliki Novgorod: Novgorodgraždanprojekt. Arkistoitu 16.8.2013. Viitattu 21.5.2013. (venäjäksi)
  35. ↑ Generalnyi plan, s. 27–29.
  36. ↑ Generalnyi plan, s. 27.
  37. ↑ Generalnyi plan, s. 26–27.
  38. ↑ Generalnyi plan, s. 41–42.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Belomorsk.
Itä-Karjalan entiset kunnat ja kaupungit
Vienan Karjala
Kemin kihlakunta

Jyskyjärvi • Kantalahti • Kemi (kaupunki) • Kieretti • Kiestinki • Kontokki • Kouta • Kuolisma • Laapina • Njuhtša • Oulanka • Paanajärvi • Pistojärvi • Ponkama • Solokka • Sorokka • Suiku • Suikujärvi • Suma • Tunkua • Uhtua • Usmana • Vitsataipale • Voijärvi • Vojatšu • Vuokkiniemi

Aunuksen Karjala
Poventsan kihlakunta

Danilova • Kiimasjärvi • Lindjärvi • Mäntyselkä • Paatene • Petrovski Jam • Porajärvi • Poventsa (kaupunki) • Repola • Rimoila • Rukajärvi • Sunku

Petroskoin kihlakunta

Ahnus • Jallahti • Latva • Munjärvi • Kentjärvi • Kontupohja • Petroskoi (kaupunki) • Pyhäjärvi • Soutjärvi • Suoju • Suurlahti • Säämäjärvi • Tipinitsa • Tiudia • Tolvoja

Aunuksen kihlakunta

Aunus (kaupunki) • Kotkatjärvi • Mätässyvä • Nekkula • Riipuskala • Tulemajärvi • Vaaseni • Vieljärvi • Vitele

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Belomorsk&oldid=22768986”