Kalixinkoira
| Kalixinkoira | |
|---|---|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Ruotsi |
| Määrä | kuollut sukupuuttoon |
| Rodun syntyaika | 1800-luku |
| Alkuperäinen käyttö | paimen- ja vahtikoira |
| Muita nimityksiä | kalixhund[1], svart norrlandshund[1], Black Norrlandshund[1] |
| FCI-luokitus | ei FCI-rotu |
| Ulkonäkö | |
| Säkäkorkeus | 45–50 cm |
| Väritys | musta |
Kalixinkoira (kalixhund) on sukupuuttoon kuollut ruotsalainen koirarotu.
Ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kalixinkoira oli rakenteeltaan neliömäinen. Se oli muita pohjoismaisia pystykorvia kevytrakenteisempi, ja sillä oli korkeampi säkäkorkeus, kevyempi runko ja korkeammat raajat kuin ruotsinlapinkoiralla. Se muistutti muista ruotsalaisista roduista eniten pohjanpystykorvaa. Pää oli pitkänomainen ja kiilanmuotoinen ja otsapenger selvä. Silmät olivat lähes mustat. Käpälät olivat pienet ja tiiviit. Säkäkorkeus oli noin 45–50 cm. Karvapeite oli lyhyt, suora, karhea ja kaksinkertainen; pituudeltaan gråhundin ja ruotsinlapinkoiran välimaastosta. Haluttu väritys oli musta.[1]
Alkuperä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rotua tavattiin Ruotsin pohjoisimmissa osissa. Sitä esiintyi muun muassa Norrbottenin ranta-alueilla Piitimestä Haaparannalle. Sitä kutsuttiin aikoinaan "lappilaisen vahtikoiraksi ja apuriksi", ja sitä kuvaillaan venäläisten laikojen pienemmäksi muunnokseksi. Kantarotu lienee ollut kalixspets. Norjassa tunnetaan ns. ankerhund eli musta finnmarkinkoira, joka oli mitä todennäköisimmin sukua kalixinkoiralle, ja näiden kahden kuvailtiin olleen erittäin samanlaisia. Musta norjanhirvikoira on mahdollisesti polveutunut molemmista edellä mainituista roduista. Vuonna 1964 Stig Onnerfeltin artikkelissa Hundsport-lehdessä mainittiin, että 1800-luvun lopulla Kalixissa ja Ylikainuussa esiintyi pohjanpystykorvan kookkaampi, musta versio, joka tunnettiin myöhemmin nimellä kalixspets.[1]
Toisen maailmansodan jälkeen saamelaisten poropaimenkoirat olivat kuolemassa sukupuuttoon, mitä vauhditti myös risteyttäminen muiden rotujen kanssa. Vuonna 1953 Ruotsin hallitus lähetti Ruotsin Kennelliitolle 3 000 Ruotsin kruunua, jotta järjestö selvittäisi lapinkoiran tilanteen. Myös Ruotsin Pystykorvayhdistys (Svenska Spetshundklubben) alkoi tutkia asiaa ja ilmoitti, että kalixinkoiraa tulisi pitää omana rotunaan erotuksena ruotsinlapinkoirasta.[1]
Vuonna 1956 Ruotsin Pystykorvayhdistys esitteli lehdessään ns. "jokimukankoiran" (jokkmokkshund), joka oli syntynyt ensimmäisten jalostusyritysten seurauksena. Koska eri jalostusyksilöitä löytyi verrattain vähän, oli turvauduttava osittain vakava-asteiseenkin sisäsiitokseen. Alustava rekisteri avattiin, ja koirien nimien perään merkittiin Jmk. Urospennut myytiin työkoiriksi saamelaisille ja narttupennut annettiin ihmisille, jotka lupasivat että näitä voisi myöhemmin käyttää jalostusohjelmaan. Vuonna 1960 Kansallinen Saamelaisjärjestö (Samernas Riksförbund) järjesti tapaamisen, jossa esiteltiin yli 10 Ruotsin Kennelliiton ohjelman mukaan kasvatettua poroa paimentavaa koiraa.[1]
Ruotsin Kennelliiton ja saamelaisten yhteistyö porokoirien eteen päättyi, minkä seurauksena jokimukankoira katosi rekisteristä.[1]