Iivana VI

Iivana VI
Iivana VI, tuntemattoman taiteilijan maalaus.
Venäjän keisari
Valtakausi	28. lokakuuta 1740 – 6. joulukuuta 1741
Edeltäjä	Anna
Seuraaja	Elisabet
Syntynyt	23. elokuuta 1740 Pietari
Kuollut	16. heinäkuuta 1764 (23 vuotta) Pähkinälinna
Koko nimi	Ivan Antonovitš
Suku	Romanov (Welf)
Isä	Anton Ulrich von Braunschweig-Wolfenbüttel
Äiti	Anna Leopoldovna
Uskonto	ortodoksi

Iivana VI:n keisarillinen monogrammi.

Iivana VI (ven. Иван VI, Иоанн Антонович, Ioann Antonovitš; 23. elokuuta (J: 12. elokuuta) 1740 Pietari – 16. heinäkuuta (J: 5. heinäkuuta) 1764 Pähkinälinna) oli Venäjän keisari vuosina 1740–1741. Hän nousi valtaan vain kahden kuukauden ikäisenä isotätinsä keisarinna Annan kuoltua ja menetti sen seuraavana vuonna, kun keisarinna Elisabet kaappasi vallan. Iivana VI vietti loppuelämänsä vankeudessa. Hänet surmattiin vapautusyrityksen yhteydessä.

Lapsuus ja hallitsijakausi

Iivana VI:n äiti Anna Leopoldovna oli Mecklenburg-Schwerinin herttuan tytär ja Venäjää hallinneen keisarinna Annan sisarentytär. Iivanan isä Anton Ulrich oli saksalaisen Braunschweig-Wolfenbüttelin ruhtinaskunnan prinssi, jonka keisarinna Anna oli valinnut Anna Leopoldovnan puolisoksi.

Lapseton Anna oli ensin nimittänyt kruununperijäkseen politiikasta kiinnostumattoman Anna Leopoldovnan, mutta tämän synnytettyä elokuussa 1740 pojan keisarinna siirsi kruununperillisen aseman suoraan lapselle. Annan kuoltua 28. (17.) lokakuuta vain kahden kuukauden ikäisestä pojasta tuli keisari Iivana VI. Alaikäisen keisarin sijaishallitsijaksi Anna oli juuri ennen kuolemaansa määrännyt saksalaisen neuvonantajansa Ernst Johann von Bironin, mutta tämä syrjäytettiin ja vangittiin jo muutaman viikon kuluttua sotamarsalkka Burkhard Christoph von Münnichin johdolla, minkä jälkeen Anna Leopoldovnasta tuli sijaishallitsija. Iivana VI:n valtakausi päättyi jo yksivuotiaana, sillä 6. joulukuuta (25. marraskuuta) 1741 hänen isoäitinsä serkku, Pietari Suuren tytär Elisabet kaappasi vuorostaan vallan ja vangitsi Iivanan sekä tämän vanhemmat.

Hallitsijakaudellaan Iivana VI:sta käytettiin järjestysnumeroa Iivana III, sillä Iivana I:ksi katsottiin tuolloin Iivana IV Julma.

Vankeus

Elisabet piti Iivana VI:n perhettä vankeina aluksi Riiassa, joulukuusta 1742 alkaen Dünamündessä ja tammikuusta 1744 alkaen Ranenburgissa. Kuultuaan salaliitosta, joka aikoi palauttaa Iivana VI:n valtaistuimelle, Elisabet määräsi heinäkuussa 1744 koko perheen siirrettäväksi Solovetskin saarille, mutta heidät jätettiinkin matkan varrella Arkangelin lähellä sijaitsevaan Holmogoryyn, jossa Iivana erotettiin vanhemmistaan ja sisaruksistaan. Iivanaa pidettiin sen jälkeen Elisabetin määräyksestä Holmogoryssa eristyssellissä salanimellä ”Grigori”. Preussin kuningas Fredrik Suuri halusi myös palauttaa Iivana VI:n keisariksi Elisabetin tilalle, joten seitsenvuotisen sodan puhjettua vuonna 1756 Elisabet siirsi Iivanan Pähkinäsaaren linnaan entistä tiukemman vartioinnin alaiseksi. Mahdollisen vapauttamisyrityksen yhteydessä hänet määrättiin surmattavaksi. Elisabetin seuraajat Pietari III ja Katariina Suuri uudistivat määräyksen.

Vankeusaikanaan Iivana VI tunnettiin nimellä vanki nro 1. Sekä Elisabet että Pietari III toivat hänet kerran Pietariin nähtäväkseen. Lähes elinikäinen eristysvankeus teki Iivanasta ”puolihullun”, mutta hän tiesi kuitenkin olevansa entinen keisari. Hän vietti suurimman osan ajastaan alkeellisessa, kylmässä, pienessä ja likaisessa sellissään ja oppi lukemaan hänelle annetun uskonnollisen kirjallisuuden avulla. Hänellä oli kaksi vakituista vartijaa, joiden asema oli yhtä huono kuin vankinsa, sillä heillä ei ollut juurikaan yhteyksiä ulkomaailmaan, ja he pyysivät toistuvasti vapautusta tehtävästään.

Tavallinen kansa oli varsin tietämätön Iivanan oloista tai hänen fyysisestä tai psyykkisestä tilastaan. Tarinat vankina olevasta lapsikeisarista levisivät ajan mittaan, ja onneton vanki sai kansalta hellittelynimen Ivanuška.

Kuolema

Vasili Mirovitš Iivana VI:n ruumiin äärellä Pähkinäsaaren linnassa, Ivan Tvorožnikovin historiamaalaus (1884).

Pähkinäsaaren linnan vartijoiden joukkoon pestattu upseeri Vasili Mirovitš sai selville vangin nro 1 henkilöllisyyden ja suunnitteli yhdessä kumppaninsa Apollon Usakovin nostavansa linnoituksen kapinaan ja saattavansa Iivana VI:n kansan tuella Pietariin, jossa tämä palautettaisiin valtaan. Usakov kuoli tapaturmaisesti päivää ennen aiottua kapinaa, jota Mirovitš ei kuitenkaan suostunut siirtämään.

Mirovitš onnistui 16. (5.) heinäkuuta 1764 tunkeutumaan apureineen Iivanan selliin, mutta keisarinnan käskyä noudattaneet vartijat olivat jo ehtineet haavoittaa Iivanaa kuolettavasti. Toinen kahdesta vartijasta oli pistänyt häntä rapiirimiekalla lonkkaan ja käteen, nuijinut miekkansa katkettua hänen päätään ja ylävartaloaan puisella penkillä ja survaissut lopulta toisen vartijan rapiirin selän kautta sydämeen. Suudeltuaan ruumista Mirovitš antautui. Hänet teloitettiin myöhemmin mestaamalla. Katariina Suurelle Iivanan kuolema oli sekä helpotus että taakka, sillä yhtäältä hän vapautui kruunuunsa kohdistuvasta uhkasta, mutta toisaalta hänen osuuttaan tapahtumiin arvuuteltiin jälleen, kuten jo hänen miehensä saadessa surmansa vain suunnilleen vuotta aiemmin.

Hauta

Iivana VI haudattiin tiettävästi alkujaan Pähkinäsaaren linnaan. Hautaa etsittiin linnasta tuloksetta Aleksanteri I:n aikana. Huhujen mukaan Iivanan jäännökset olisi jossain vaiheessa siirretty Tihvinän luostariin. Vuonna 2010 tutkijaryhmä ilmoitti löytäneensä kaksi vuotta aiemmin Iivana VI:n haudan Holmogorysta entisen kirkon alttarin läheltä etsiessään hänen isänsä hautaa. Iivanaksi tunnistettiin nuoren henkilön ruumis, jonka vasemmassa olkapäässä oli miekan pistojälki. Ei kuitenkaan tiedetä, milloin ja miksi hauta olisi siirretty Holmogoryyn.