Pohjoinen

Pohjoinen on yksi neljästä pääilmansuunnasta, suunta meridiaania pitkin kohti maapallon pohjoisnapaa.

Nykyisissä kartoissa pohjoinen merkitään tyypillisesti yläreunaan. Kartan koordinaattijärjestelmä ei kuitenkaan ole välttämättä täsmälleen todellisen pohjoissuunnan mukainen, jolloin todellista pohjoissuuntaa kutsutaan napapohjoiseksi ja kartan koordinaatiston ”pohjoissuuntaa” karttapohjoiseksi. Näistä vielä poikkeaa Maan magneettikentän paikallisen suunnan mukainen magneettinen pohjoinen eli neulapohjoinen.

Sanan alkuperä

Sana pohjoinen on sukua sanalle pohja. Uskottiin mahdollisesti, että Manalaan, eli ikään kuin maailman pohjalle pääsi pohjoisen kautta. Eteläisempien suomalaisten näkökulmasta jotakuinkin Pohjoisessa olivat myös Pohjanlahti ja Pohjanmaa, kuten myös myyttinen Pohjola.

Pohjoisella voi sanana olla yhteys myös pohjaan, talon pohjaan, jonne ei tehty ikkunoita. Vrt. etelä.

Pohjoisen mytologinen merkitys muinaissuomalaisille

Pääartikkeli: Muinaissuomalaisten kaikkeuskäsitykset

Pohjoinen on nähty pahaksi ilmansuunnaksi. Äärimmäisessä pohjoisessa uskottiin sijaitsevan Pohjolan maan, josta olivat peräisin kylmyys ja monet taudit ja ongelmat. Usein ajateltiin myös reitin Tuonelaan, maanalaiseen kuolleiden valtakuntaan, kulkevan Pohjoisen kautta. Pohjoisessa seisoi maailmanpylväs, joka kannatti taivaankantta. Maailmanpylväs oli naulattu taivaankanteen Pohjannaulalla, Pohjantähdellä. Pohjantähti oli tärkeä suunnistuksessa.

Pohjoisessa oli myös Lappi, joskin usein Pohjolaa lähempänä ja konkreettisempana. Aivan lähistölläkin omista asuinalueista pohjoiseen päin sijaitsevia vähemmän viljeltyjä alueita voitiin kutsua Lapiksi, ja niiden asukkaita voitiin nimittää lappalaisiksi. Lappalaiset ja Pohjolan väki nähtiin usein vihamielisinä noitina, jotka ampuivat noidannuolia ja aiheuttivat muuta pahaa (ks. esim. Lapinnoita, Lappalaiset suomalaisessa kansanperinteessä). Pohjoistuulen mukana tuli Lapista tai Pohjolasta tauteja, noidannuolia ja ilkeitä yliluonnollisia olentoja.

Lähteet

• Erkki Itkonen (toim.): Suomen sanojen alkuperä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1992–2000. ISBN 951-717-692-9 ^{lähde tarkemmin?}

	Pääilmansuunnat	Väli-ilmansuunnat
	pohjoinen	koillinen
	itä	kaakko
	etelä	lounas
	länsi	luode