Tuijat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tuijat
Kanadantuija (Thuja occidentalis).
Kanadantuija (Thuja occidentalis).
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Kladi: Putkilokasvit Tracheophyta
Kladi: Siemenkasvit Spermatophyta
Kladi: Paljassiemeniset Pinophyta
Lahko: Cupressales
Heimo: Sypressikasvit Cupressaceae
Alaheimo: Cupressoideae
Suku: Tuijat
Thuja
L., 1753[1][2]
Katso myös

  Tuijat Wikispeciesissä
  Tuijat Commonsissa

Tuijat (Thuja) on sypressikasvien (Cupressaceae) heimoon kuuluva havupuusuku.[3][4] Sukuun kuuluu viisi lajia. Niistä kahta esiintyy luonnonvaraisena Pohjois-Amerikassa ja kolmea Itä-Aasiassa. Tuijat ovat ainavihantia puita tai pensaita. Kanadantuija on hyvin yleinen puutarhojen ja pihojen koristekasvi lauhkean ilmaston alueilla, ja siitä on jalostettu yli sata viljelymuotoa. Kanadantuijan lisäksi lähinnä jättituijaa (Thuja plicata) ja japanintuijaa (Thuja standishii) käytetään koristekasveina ja metsäteollisuuden raaka-aineina.[1][5][6]

Kuvaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuijat ovat ikivihreitä puuvartisia kasveja. Ne voivat olla yksi- tai monirunkoisia, ja niiden koko vaihtelee pensaista suuriin puihin yleisimmin 3 metristä 60 metriin [7] Jättituija on lajeista suurikokoisin ja voi kasvaa noin 75 metriä korkeaksi.[1][5][8] Puun kuori on ohutta ja hilseilee pitkittäin säikeinä tai liuskoina. Latvus on yleensä kartiomainen. Oksat voivat olla vaakasuuntaisesti siirottavia, hieman kärjistään riippuvia tai kohenevia.[1] Pienet oksanhaarat haarautuvat yleensä rangasta vaakatasossa kaksirivisesti, siten että pienemmät oksat haaroineen ovat litteitä.[1][9][10]

Lehdet ovat yleensä suomumaisia, mutta nuorilla taimilla on neulasmaisia varhaislehtiä, ja jotkin jalostetut lajikkeet säilyttävät varhaislehtiä vuosia.[8] Suomumaiset lehdet ovat asettuneet rangan ympärille ristikkäin vastakkaisesti. Johtoversoissa lehdet ovat keskenään samankokoisia ja niillä on pitkä johteinen lehtikanta. Lateraaliset sivuversot ovat hieman litteitä, ja niiden lehdet ovat asettuneet siten, että vastakkaiset lehtiparit ovat vuoroin keskellä rangan ylä- ja alapinnalla, vuoroin rangan laidoilla.[1][5][9][10] Keskilehdet ovat pienempiä kuin laitalehdet. Keskilehdet ovat muodoltaan vinoneliömäisiä tai kulmikkaanpuikeita. Laitalehdet ovat leveän sirppimäisiä.[1][5] Useimmissa lehdissä on ilmarakoja sekä ylä- että alapinnalla. Eniten ilmarakoja on laitalehtien alapinnoilla. Lehtien hartsinystyt ovat hyvin pieniä tai puuttuvat kokonaan.[1][10]

Tuijat ovat yksikotisia, joten hede- ja emikukinnot kehittyvät samaan yksilöön.[1][9] Pienet hedekukinnot eli hedekävyt kasvavat yksittäin versojen kärjissä. Hedekukinto muodostuu 4–16 hedelehdestä, joiden alapinnalla on 2–4 siitepölyä tuottavaa pölylokeroa.[1] Emikukinnot eli kävyt kasvavat yksittäin tai kaksittain versojen kärjissä. Kävyt voivat olla munanmuotoisia tai luumunmuotoisia. Käpysuomut muodostuvat kiinnikasvaneesta emisuomusta ja peitinsuomusta. Käpy koostuu yleensä 6–12 ristikkäisesti asettuneesta käpysuomusta. Tyvenpuoleinen käpysuomupari on surkastunut. Käpysuomut aukeavat käpyjen kypsyttyä vapauttaen siemenet. Yksi käpy tuottaa tavallisesti 4–10 siivellistä siementä.[1] Litteällä siemenellä on kaksi kapeaa lenninsiipeä. Sirkkalehtiä on tavallisesti kaksi.[1][9]

  • Jättituijan kaarnaa ja lehtiä.
    Jättituijan kaarnaa ja lehtiä.
  • Japanintuijan oksia ja avonaisia käpyjä.
    Japanintuijan oksia ja avonaisia käpyjä.
  • Vasemmalla vihreitä emikukintoja ja oikealla pieniä tummia hedekukintoja kanadantuijan oksilla.
    Vasemmalla vihreitä emikukintoja ja oikealla pieniä tummia hedekukintoja kanadantuijan oksilla.
  • Kanadantuijan taimi, jonka latvassa on neulasmaisia varhaislehtiä.
    Kanadantuijan taimi, jonka latvassa on neulasmaisia varhaislehtiä.

Levinneisyys ja elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vanhan jättituijan runko.

Tuijia esiintyy luonnossa itäisessä Aasiassa Kiinassa, Koreassa ja Japanissa sekä Pohjois-Amerikassa Kanadassa ja Yhdysvalloissa.[1] Kanadantuija kasvaa hyvin laajalla alueella itäisessä ja keskisessä Pohjois-Amerikassa.[11] Thuja sutchuenensis esiintyy ainoastaan muutamalla toisistaan eristyksissä olevalla vuorenrinteellä Kiinan Chongqingissa ja Sichuanissa.[12]

Tuijat kasvavat monenlaisissa elinympäristöissä. Koreantuija (Thuja koraiensis) ja Thuja sutchuenensis kasvavat luonnossa kivikkoisilla vuorenrinteillä.[12][13] Jättituija kasvaa monentyyppisissä metsissä, ja sitä esiintyy sekä Pohjois-Amerikan länsirannikon lauhkeissa sademetsissä että sisämaan vuoristojen kuivemmissa metsissä.[14] Kanadantuija kasvaa hyvin monenlaisilla kasvupaikoilla kuivista metsistä soille lähinnä Pohjois-Amerikan pohjoisella havumetsävyöhykkeellä.[11]

Luokittelu ja tutkimus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuijien sukuun kuvattiin 1700- ja 1800-luvuilla lukuisia lajeja, jotka suuri osa on sittemmin sijoitettu muihin sukuihin. Monet näistä kasveista ovat nykytieteen perusteella vain etäisesti sukua tuijille. Tällaisia lajeja ovat esimerkiksi chilentuoksusetri (Austrocedrus chilensis),[15] rannikkosädesypressi (Callitris rhomboidea),[16] deltasypressi (Glyptostrobus pensilis),[17] ja atlassypressi (Tetraclinis articulata).[18] Eräät lähteet lukivat vielä 1900-luvun lopulla sukuun kuuluvaksi idäntuijan (Platycladus orientalis)[6], joka ei kuitenkaan molekyylibiologisten tutkimusten perusteella ole kovinkaan läheistä sukua varsinaisille tuijille. Sen sijaan tuijien lähin sukulainen on yksilajisen suvun muodostava hibatuija (Thujopsis dolabrata).[19]

Lajit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sukuun kuuluu lajien lisäksi joitakin vakiintuneita risteymiä, kuten jättituijan ja japanintuijan risteymä puistotuija (Thuja plicata × standishii). Näiden lisäksi kanadantuijasta on jalostettu lukuisia viljelylajikkeita, joilla on omia suomenkielisiä nimiä, kuten pallotuija, pilarituija, kartiotuija, timanttituija ja kultatuija.[3][4]

Käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Timanttituija (Thuja occidentalis ’Smaragd’), kanadantuijasta jalostettu tiheän kartiomainen lajike.

Tuijia käytetään laajalti sekä metsäteollisuudessa että koristekasveina. Tuijien punertava puuaines on kevyttä ja pehmeää, mutta lahonkestävää, ja suurempia lajeja käytetään sahateollisuudessa.[5][6] Kanadantuijaa on myös perinteisesti käytetty lääkekasvina. Kanadantuijan lehtiä vedessä hauduttamalla sekä Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat että 1500-luvulta alkaen eurooppalaiset valmistivat runsaasti C-vitamiinia sisältävää nestettä, jota käytettiin keripukin hoitoon ja ehkäisyyn. Sillä uskottiin yleisesti olevan muitakin parantavia ominaisuuksia.[5][8][20]

Useita tuijalajeja käytetään koristekasveina. Lajeista selvästi yleisin koristekäytössä on kanadantuija, josta on jalostettu yli 120 kasvutavaltaan ja lehdiltään vaihtelevaa viljelylajiketta.[5][6][20]

Haida-intiaanit veistävät tuijapuusta myös toteemipaaluja.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Farjon, Aljos: A Handbook of the World's Conifers, s. 989–995. Leiden: Brill, 2010. ISBN 9789004177185 (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m Farjon 2010, s. 989
  2. ↑ ITIS
  3. ↑ a b Räty, Ella: Viljelykasvien nimistö, s. 142. Helsinki: Puutarhaliitto, 2012. ISBN 978-951-8942-92-7
  4. ↑ a b Junikka, Leo; Kurtto, Arto: Thuja Finto: Kassu - Kasvien suomenkieliset nimet. Kansalliskirjasto. Viitattu 12.10.2015.
  5. ↑ a b c d e f g Earle, Cristopher J.: Thuja The Gymnosperm Database. 23.11.2012. Viitattu 12.10.2012. (englanniksi)
  6. ↑ a b c d Mitchell, Alan & Wilkinson, John: Euroopan puuopas, s. 46–48. Suomentanut Kurtto, Arto. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2009. ISBN 951-1-14705-6
  7. ↑ Farjon, A. (2005). Monograph of Cupressaceae and Sciadopitys. Kew: Royal Botanic Gardens. ISBN 978-1-84246-068-9.
  8. ↑ a b c Farjon 2010, s. 992
  9. ↑ a b c d Fu, Liguo; Yu, Yong-fu ja Farjon, Aljos: Thuja Flora of China. Vol. 4. 1999. Science Press, Beijing ja Missouri Botanical Garden Press, St. Louis.. Viitattu 12.10.2015. (englanniksi)
  10. ↑ a b c Chambers, Kenton L.: Thuja Flora of North America North of Mexico. Vol. 2. 1993. Flora of North America Editorial Committee. Viitattu 12.10.2015. (englanniksi)
  11. ↑ a b Farjon 2010, s. 991
  12. ↑ a b Farjon 2010, s. 995
  13. ↑ Farjon 2010, s. 990
  14. ↑ Farjon 2010, s. 993
  15. ↑ Earle, Cristopher J.: Austrocedrus chilensis The Gymnosperm Database. 18.11.2013. Viitattu 12.10.2015. (englanniksi)
  16. ↑ Earle, Cristopher J.: Callitris rhomboidea The Gymnosperm Database. 18.12.2013. Viitattu 12.10.2015. (englanniksi)
  17. ↑ Earle, Cristopher J.: Glyptostrobus pensilis The Gymnosperm Database. 22.3.2013. Viitattu 12.10.2015. (englanniksi)
  18. ↑ Earle, Cristopher J.: Tetraclinis articulata The Gymnosperm Database. 23.11.2012. Viitattu 12.10.2015. (englanniksi)
  19. ↑ Earle, Cristopher J.: Cupressaceae The Gymnosperm Database. 6.12.2014. Viitattu 12.10.2015. (englanniksi)
  20. ↑ a b Earle, Cristopher J.: Thuja occidentalis The Gymnosperm Database. 5.12.2014. Viitattu 12.10.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tuijat&oldid=22816793”